Tanssija Ronja Verkasalo haastaa uudella esityskonseptillaan tanssiyleisöä keholliseen ajatteluun ja tanssiteosten kinesteettiseen kokemiseen. Ennen valmiin tanssiesityksen katsomista yleisöllä on mahdollisuus osallistua Verkasalon tutkimuslaboratorioon, jossa tanssija asettuu itse näytteille ja kysyy tutkimuskysymyksen: miten liike vaikuttaa ihmiseen? Esityksellinen liiketutkimus avautuu kuin akvaario tai eläinkaupan ikkuna; taiteilija toimii omassa elinympäristössään ja katsoja voi kurkistaa sisään.

Ronja Verkasalon esityskonsepti pohjautuu hänen kokemuksiinsa Zodiakin yleisötyöpajojen ohjaajana. Laboratoriossa valmista esitystä katsomaan tuleva yleisö altistuu tanssin tekemisen kysymyksille ennen varsinaisen esityksen alkamista. Yleisö voi ottaa kehollisen ajattelun ja kinesteettisen kokemisen haasteen vastaan turvallisesti oman tuolinsa rauhasta.

Millaista liikettä kulloinenkin kysymyksenasettelu generoi? Miten liike jatkuu, kun liikkuja altistaa itsensä paitsi kysymykselle, myös sen tuottaman liikkeen seuraamiselle ja liikkeen esille tuomille jatkokysymyksille? Laboratorioiden sarja etenee prosessinomaisesti; jokainen uusi esitys käyttää edellisten esityskertojen informaatioita samalla, kun irtisanoutuu siitä tuottaakseen uuden, nyt-hetkeen sitoutuvan kokonaisuuden. Tutkimuskysymysten innoittajana on ollut kontakti-improvisaation kehittäjän, tanssilegenda Steve Paxtonin kehittämä systeemi Material for the Spine

KATSOJAKOMMENTTEJA:
"Tuntui ihan kuin olisin itse tehnyt samat liikkeet, vaikka istuin paikallani tuolissa."
"Kiitos esityksestä/kokemuksesta ja haasteesta. Jännää miten täysin eri tavalla suhtauduin esitykseen/tutkimukseesi alun keskittymisen jälkeen. Koko ajan oli mielessä missä suhteessa istuinluut ovat maahan, meillä ja sinulla. Muutenkin mielenkiintoista, koko konsepti ja tapasi tehdä, olet pirun hieno taiteilija ja taitava!"
"Amazing quality of presence and movement."
"Olen kyllä kuullut peilisoluteoriasta, mutta en tiennyt että sellaista voi oikeasti tuntea. Keho tuntuu erilaiselta, elävältä ja rentoutuneelta, ihan kuin olisin itse tanssinut!"

Esityskonsepti ja toteutus Ronja Verkasalo