Kerrotko lyhyesti mistä idea teokseen lähti.
Kiinnostukseni autobiografiaan ja kehojen poliittisuuteen taiteellisina potentiaaleina syveni opiskellessani Tanssijan maisteriohjelmassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa vuosina 2013-2015. Muun muassa Annette Arlanderin ja Pilvi Porkolan ohjaamilla kursseilla tein erilaisia identiteetin rakentumiseen ja sukupuolen esittämiseen sekä representaatioon liittyviä demoja. Käsittelin niissä esimerkiksi binäärisiin sukupuolirooleihin liitettyjen ominaisuuksien periytymistä, suhdetta isoisääni sekä katu- ja taidetanssikulttuurien kuvastojen machismoa.
Kirjoitin tematiikoista myös kirjallisessa opinnäytetyössäni. Valmistumisvuotenani ilmestyi Jennifer Siebel Newsomin ohjaama dokumenttielokuva The Mask You Live In (2015), joka tuki aiempia pohdintojani sekä laajensi ymmärrystäni varttumisesta länsimaisessa toksisessa ”hypermaskuliinisuuden” kulttuurissa. Koin tarvetta jatkaa omakohtaisen aiheen äärellä ja kutsua mukaan eri taustoja omaava työryhmä syventämään reflektiota kanssani.
Millaisia ajatuksia teemasta on tähän mennessä noussut työskentelyn myötä?
”Ymmärsin jo ennen ala-asteikää, että minun tulisi välttää tietynlaista käyttäytymistä, jos halusin välttyä kiusatuksi joutumiselta...” Vastaavia poimintoja on noussut esiin paljon sekä yleisötyökyselyn kautta kerätyistä materiaaleista että työryhmän keskusteluista. Tämä kertoo jo paljon aiheestamme ja kaksinapaisten roolien vahingollisuudesta yhteiskunnallisesti.
Työryhmäämme on kiinnostanut yksilön sisäisen kokemushorisontin sekä ulkopuolelta tulevien odotusten ja sukupuoliroolien esittämisen välille syntyvä ristivetoisuus ja yhteentörmäys. Mitä konflikteja nousee esiin henkilökohtaisen, intuitiivisen, henkilöhistorian, primitiivisyyden sekä kulttuurisesti ja sosiaalisesti pakotettujen normien välillä?
Olen koreografisena ehdottajana etsinyt toiminnallisia pintoja, joita vasten esiintyjät sekä katsoja-kokijat voisivat kysyä suhteestaan kehollisuuteen, ruumiilliseen olemiseen ja niiden luentaan sekä merkityksiin.
Keräsitte tammikuussa taustamateriaalia teosta varten avoimen kyselyn kautta. Millaisia asioita saamistanne vastauksista on nousemassa esitykseen / vaikuttamassa työskentelyyn?
Kyselyyn vastanneiden määrä ylitti odotuksemme ja olemme siitä todella iloisia. Kyselyn myötä saatu aineisto on arkista, konkreettista, kokemusperäistä, moniäänistä ja rehellistä virikemateriaalia, joka syventää aiheemme maailmasuhdetta ja kurkottaa ulos tanssistudiosta sekä työryhmän sisäisestä keskustelusta.
Virikemateriaali vaikuttaa työskentelyymme tarjoten monitasoisia näkökulmia aiheen tiimoilta. Työskentelymme vaikuttuu kerätystä materiaalista ja sieltä tehdyistä poiminnoista tekstityöskentelyn, keskustelun sekä kehollisen abstrahoinnin tasoilla.