Mikä sinua erityisesti kiinnostaa äänen ja kehollisuuden/esiintyjyyden yhdistämisessä?
Olen aina hahmottanut esitystaide- ja tanssiteokset rytmisinä kokonaisuuksina, joissa live-hetkenä läsnäoleva, joskus väsynyt, erehtyväinen ja epätäydellinen keho rönsyilee harjoiteltujen kokonaisuuksien sekä tilanteen tuomien epävarmuuksien keskellä. Lisäksi pääasiallisena inspiraationlähteenäni on usein musiikki, jolla on taipumus aktivoida ja laukaista erilaisia mielikuvia, ikään kuin ujuttautua muistojen kerroksiin ja herättää sieltä jotain uinuvaa. Jos esimerkiksi päädyn taiteellisessa työskentelyssäni umpikujaan, auttaa usein musiikin kuuntelu minut siitä eteenpäin.
Kokemukseni soittamisesta ja laulamisesta ovat yksittäisiä varhaisnuoruuteni, opiskeluni ja urani ajalle ripoteltuja vaiheita, enkä ole koskaan ymmärtänyt musiikin teoriaa. Tekemiseni on kuitenkin aina ollut juurtuneena musiikkiin jollain tapaa ja tykkään tehdä äänellisiä kokeiluja, erehtyen ja tehden tahallisesti ”väärin”. Minulle ääni ja musiikki vastaavat monitahoisuudessaan ja muuntautuvuudessaan esiintyjän kehon kykyä vaeltaa groteskeihin olomuotoihin, kauneuteen sekä ihmisyyden katvealueille.
Käytin Odd Meters -teosta työstäessäni ensimmäistä kertaa äänisuunnitteluohjelmia studiopraktiikkani rinnalla, mikä mahdollisti minulle omien pohjien luomisen puheeseen, rytmeihin ja kehon ääniin perustuen. Näistä äänimatoista muodostui jo varhaisessa vaiheessa prosessia kehoni ja alitajuntani jatkeita, mikä tuntui sopivan tapaani lähestyä esiintyjyyttä. Nämä materiaalit toimivat äänisuunnittelija Johannes Vartolalle luonnoksina, joiden pohjalta lähdimme työstämään teoksen lopullista live äänen ja nauhoitettujen rytmien vuoropuhelua.
Millaiset asiat (teemat, aiheet, praktiikat) sinua kiinnostavat tällä hetkellä eniten taiteilijana?
Olen viime aikoina työskennellyt paljon unien pohjalta, jotka ovat minulle eräänlainen vaihtoehtoinen taajuus esimerkiksi arkitodellisuuden, digitaalisen maailman tai yhteiskunnallisen keskustelun rinnalla.
Uniin suodattuu paljon informaatiota paitsi senhetkisestä henkilökohtaisesta kokemuksesta, myös yhteiskunnallisista muutoksista ja kulutetusta viihteestä. Esimerkiksi mikäli minua ahdistaa maailmantilanne, saan ajatukseni muualle katsomalla sarjoja tai pelaamalla videopelejä, joskus myös etsin lohtua internetin uutissivustoilta (mikä ei varsinaisesti auta).
Tämä kaikki kietoutuu öisin yhteen ja näyttäytyy pelin logiikkaa seuraavina epäjohdonmukaisina seikkailuina, unen maailmaan vaivihkaa ujuttautuvina tunnetiloina sekä kohtaamisina läheisten tai sukulaisten kanssa, jotka kuitenkin aina edustavat jotain muuta, tai ehkä itseäni. Huolet ja toiveet saavat unissa erilaisia muotoja, jotka ovat syvän henkilökohtaisia ja symbolisia. Lisäksi kunkin ajan tottumukset, kuten eksponentiaalisesti lisääntynyt viihteen ja muun informaation kulutus tuntuvat vaikuttavan unen narratiiveihin sekä niiden rytmiin.
Kehollisesta näkökulmasta katsottuna unet kiinnostavat minua sillä niitä on mahdoton saavuttaa täysin. Kaikki niiden pohjalta tehty työskentely valveilla on käännöstyötä, kuin sotkuisten signaalien tulkitsemista ulkoavaruudesta. Työskentelyssäni ruumiillisuus kulkee siis vääjäämättä hieman erillään unen todellisuudesta. Materiaalinen keho ja uni näyttäytyvät ehkä työssäni kahtena rinnakkaistodellisuutena, jotka vuorovaikuttavat, mutta eivät välttämättä kohtaa täysin milloinkaan.
Unten logiikka myös rohkaisee minua työskentelyn tapaan, jossa asioiden ei tarvitse olla valmiiksi selitettyjä ja pureksittuja. Voin antaa itselleni luvan olla tietämättä miksi minulle syntyy obsessio esimerkiksi toistaa jotain lausetta tai elettä. Tai mennä rohkeasti kohti naiiviutta ja lapsellisuutta. Lisäksi ne ovat avanneet väylän kerroksiin, jotka liittyvät taustaani esiintyjänä useilla esittävän taiteen alueilla, ja sitä kautta hyväksymään vaikkapa sen, että minussa asuu narri tai viehtymys sentimentaalisuuteen.
Koetko, että viime kevät ja koronan aiheuttamat muutokset ovat vaikuttaneet tähän teokseen, esimerkiksi sen kehollisuuteen?
Oman taiteellisen prosessin kannalta eivät kovin paljon, jos ei lasketa peruuntuneita residenssejä tai yleistä epävarmuutta ja stressiä, mitä erityisesti liveyleisön kanssa työskentelevät taiteilijat varmasti kokevat pandemian aikana.
Suhtaudun kriittisesti siihen, että erityisesti esittävän taiteen edustajilta tunnutaan odottavan salamannopeaa reagointia yhteiskunnallisiin ilmöihin. Se on ehkä tuotosta itsepintaisesta tarpeesta ja vaateesta olla taiteilijana tuore tai ajan hermolla. Olen huomannut pitäväni pitkistä ja asioita kypsyttelevistä prosesseista. Tämänkin teoksen pohjalla toimineet fragmentaariset uninauhoitteet ja osa muusta materiaalista ovat peräisin kesältä 2018 ja toimivat eräänlaisena aikakapselina senhetkiseen alitajuntaani. Ja toisaalta ne täydentyvät prosessin edetessä ja asettuvat erilaiseen valoon nykyhetkeä vasten tarkasteltaessa.
Pidän kuitenkin arvokkaana sitä, että hetkessä elävässä esitystaiteessa teoksen tila täyttyy osittain niillä asioilla, mitä katsojat kokevat arjessaan sinä aikana, päivänä tai hetkenä. Ja sitä kautta myös ympäröivät yhteiskunnalliset muutokset valuvat sinne esitystilaan. Näin poikkeuksellisessa tilanteessa uskon, että kokemamme kevät ja sen varjostama syksy varmasti vaikuttavat.
Odd Meters Zodiak Stagella 2.–13.9.2020