Toisen kengissä on yksi osa Valokeilassa koillinen -hankkeen puitteissa toteutettavaa Koillisesta koilliseen -osaprojektia. Sen takana on Ryhmä 3M.

Toisen kengissä on monisyinen osallistava esitystapahtuma, jossa ryhmä 3M tutkii liikkeen kautta, millaista on asettua toisen ihmisen asemaan. Se tullaan kokemaan osana Paikallismaisemia-festivaalia syyskuussa 20201. Esityksen tapahtumapaikka on Helsingin Suutarilassa sijaitseva Lestimäki, joka tunnetaan perimätiedon mukaan vanhana mestauspaikkana. Kysyimme ryhmäläisiltä heidän projektinsa taustoista.

Miten idea esitykseen syntyi?

Kaikki: Idea syntyi kun Mirja kuvasi paikkaa Koillisesta koilliseen -tehtävään ja kirjoitti myös runon: 

Niitä vietiin paljon
Lestimäelle

Tähän ihan lähelle
Syyttäkin
Tai syystä....
Jäivät nimettömiksi
Paikka sai nimen
Lestimäki
Jonkun suutarin mukaan
Hänkin jäi kai nimettömäksi
Ehkä teloitettiin.

Maria: Mirjan aihe kuulosti kiehtovalta ja tuo runo oli minusta hieno. Olen kiinnostunut liikkeen tutkimisesta ja ihan fyysisistä keinoista asettua toisen asemaan. Siitä tuli nimi Toisen kengissä, joka viittaa myös kengänlestiin ja Lestimäkeen. 

Mari: Innostuin noista ideoista ja liityin kolmanneksi ryhmään.

Lestimäellä on mielenkiintoinen historia. Kertoisitteko lisää siitä?

Mirja: Lestimäki mainitaan v. 1776 Helsingin kirkonkylän ulko-omistuksista ja metsistä laaditussa kartassa. Tuolloin syrjässä sijainnutta paikkaa käytettiin suurrikollisten mestaamiseen. Suutari-teemaisen aihepiirin mukaan nimetty paikka on ollut kolmen kylän rajalla: Suutarin-, Tapanin- ja Siltakylän. Perimätieto kertoo, että mestattavat kerättiin Töyrynummentien ja Kytöpolun risteyksen tuntumaan, Lestimäen lähelle, odottamaan vuoroaan.

Miksi juuri Lestimäki? Mikä on suhteenne kyseiseen paikkaan?

Mirja: Asun ihan kivenheiton päässä mäestä. Luin Lestimäestä Suutarilan kirjastossa esillä olleesta kartasta, johon oli merkitty muitakin alueen mielenkiintoisia ja historiallisia paikkoja. Netin kautta löysin myös tietoja näistä samoista paikoista ja niistä oli koonnut tietoja sinne nyt jo edesmennyt Liisa Nordman.

Nimi Toisen kengissä viittaa toisen asemaan asettautumiseen ja empatiaan. Millä tavalla lähestytte aihetta kehollisesti? Miten se näkyy tapahtuman koreografiassa?

Maria: Se on vielä kehitteillä :) Varmaankin aika yksinkertaisilla ja vapailla harjoitteilla, joissa voi seurata ja peilata toista ja improta. Mutta ennen kaikkea kohdata. Tämä muotoutuu varmasti paljolti tehdessä, ja kiva kun saadaan apuja Kati Raatikaiselta ja mentoriryhmäläisiltä. Koska kysymyksessä ei ole varsinaisesti esitys vaan enemmänkin tapahtuma, niin varsinaista koreografiaa ei ole määritelty.

Minkälainen esitys Lestimäelle on tulossa? Mikä on katsojan rooli esitystapahtumassa?

Kaikki: Mahdollisesti yritetään houkutella ihmisiä tekemään yhdessä. Toivomme, että ihmiset osallistuisivat, emme halua yrittää pakottaa. Mutta saa ihan vain katsoakin. Esille tulee erilaisia tekstejä ja sanontoja, jotka voivat toimia lähtökohtana  liikkeelle ja antaa impulsseja. Tai voi vain viipyä sen kanssa, mitä ajatuksia teksti herättää.

Mari: Sitten tulee myös äänimaailmaa, olemme miettineet esimerkiksi rumpujen ääntä.

Ketkä muodostavat Ryhmä 3M:n? Ketä olette ja miten löysitte toisenne?

Mirja: Olemme Mirja Nevalainen, Mari Ikonen ja Maria Ollikainen. Minä ja Maria tunnemme yliopisto-opinnoista ja työelämästä jo aika pitkän ajan takaa, olemme siis samalla alalla. Tässä Koillisen proggiksessa näimme pitkästä aikaa uudestaan, ja Mariin tutustuimme nyt Koillisessa ensimmäisen kerran.

Kaikki: Keitä olemme… hmmm, no se tässä elämän varrella muotoutuu. Ei ole vielä varmaa :)
 

Zodiak – Uuden tanssin keskuksen toiminnan piirissä osana Valokeilassa koillinen -hanketta tapahtuva Koillisesta koilliseen -projekti koostuu työpajoista, luennoista sekä lopulta omien taidetekojen tai esitysten saattamisesta yleisön koettavaksi. Projektin 11 osallistujaa mm. tuottavat alueelle konsertteja, tekevät osallistavia installaatioita ja esityksiä sekä tuovat julkiseen tilaan runoutta. Keskeistä projektissa on alueellinen ulottuvuus ja se, mitä kukin osallistuja haluaa teollaan tukea tai lisätä omalla asuinalueellaan ja omassa yhteisössään. 

Koillisesta koillisen -osaprojektin vetäjänä toimii Zodiakin hanketaiteilija, tanssitaiteilija Kati Raatikainen. Projektin osallistujat ovat tulleet mukaan avoimen haun kautta.