Station to Station to Station on koreografi ja tanssija Mira Kauton sooloteos, joka saa ensi-iltansa tiistaina 22. tammikuuta. Kysyimme Miralta ensi-illan alla teoksen taustoista.
Millaisia näkyjä selkäytimestä on alkanut nousta?
Itse koen usein tanssiessani selkäytimestä, alitajunnasta ja muista paikoista, jotka eivät ensisijaisesti toimi kielen ja sanojen logiikalla, nousevan monenlaisia tuntemuksia, kokemuksia ja reflektioita. Välillä tämä on erittäin konkreettista, kun vaikkapa tanssimassani tanssissa toistuu asento tai dynamiikka, jossa keho muistaa aiemmin olleensa. Tätä kautta uuteen tanssiin avautuu hetki jostakin toisesta ajasta ja hetkestä. Useimmiten huomiot ovat vaikeammin käännettävissä sanoiksi, ja ne ovat kangastuksen omaisia.
Millä tavalla kuvailisit tähän teokseen liittyvää kehollista praktiikkaa?
Merkittävin kysymys ja kehollinen harjoitus itselle on ollut pitkään sama: yritän esiintyessä olla välittämättä omista oletuksista ja odotuksista siitä, mikä on tarpeeksi hienoa tanssia esitettäväksi. Tämä on toistunut monessa omassa ja muiden taiteilijoiden kanssa yhteistyössä tehdyssä teoksessa itselleni tärkeänä kysymyksenä, joka laajenee moneen suuntaan.
Tämän rinnalla on muita, yksityiskohtaisempia tehtäviä, joiden tarkoitus on kutittaa mielikuvitustani sopivalla tavalla, jotta ensimmäisellä kysymyksellä on mahdollisuus toteutua. Lähestyn tanssimista tässä teoksessa pitkälti mielikuvituksen ja kuvittelun avulla.
Entä millainen liikkeen/kehollisen työskentelyn ja musiikin suhde on tässä esityksessä ja prosessissa?
Olen työskennellyt ensimmäistä kertaa niin, että musiikki muotoutuu samaan aikaan tanssin kanssa sen sijaan, että käyttäisin jo olemassa olevaa musiikkia. Koska olen päässyt työskentelemään rinnakkain musiikkia teokseen säveltävän Timo Kaukolammen kanssa, musiikki ja tanssi ovat muodostaneet hienovaraisemman ja tasavertaisemman dialogin ja tunnelman, kuin aiemmissa töissäni, mitä on ollut jännittävää kokea.
Minulle musiikki on lähtökohtaisesti merkittävässä roolissa tanssissa. Musiikki vaikuttaa omiin aisteihini nopeammin, tanssia pitää useimmiten sulatella ainakin pienen hetken kauemmin sekä katsojana että tanssijana.
Kuva: Jarno Parkkima