Kaarelan alueella toimivat Zodiak – Uuden tanssin keskuksen Minun nimeni on -taideprojekti sekä Helsingin Taiteilijaseuran TAIDEKEHÄ-hanke tarjoavat alueen asukkaille ilmaista yhteisöllistä kulttuuritoimintaa.

Hankkeiden kolmivuotinen Urbaaniluonto-yhteistyöprojekti yhdistää kaupunkiviljelyä ja taidetta. Tänä keväänä projektin puitteissa perustetaan Kannelmäkeen kauppakeskus Kaaren läheiselle Antinniitylle sekä Kanneltalon edessä sijaitsevalle Sitratorille monivuotiset yhteisöpuutarhat. Lisäksi päiväkoti Timotein pihalle toteutetaan hyöty- ja koristekasvipuutarha yhdessä lasten kanssa. Antinniityn ja Sitratorin puutarhojen toteuttamiseen osallistuu muun muassa kannelmäkeläisiä koululuokkia, jotka osana projektia tuottavat myös puutarhateemaisen liikekäsikirjoituksen, josta nähdään ammattilaisten tulkinta projektin huipennukseksi syyskuussa järjestettävissä Sadonkorjuu-iltamissa.

Projektille on osoittanut tukensa joukko yrityksiä.

Kaikki huhtikuun viljelytyöpajoissa kylvetyt yli 2000 taimen siemenet ovat saatu lahjoituksena sekä Hyötykasviyhdistykseltä että Tertun Taimi ja Kukka –liikkeeltä. Kylvö ja taimikasvatus tapahtuvat yhteistyössä Kanneltalon kanssa. Kanneltalon aulaan on erityisesti taimikasvatusta varten rakennettu taimipöytä ja kasvatuksessa tarvittavat kasvilamput, vesiviljelyjärjestelmät sekä lannoitteet on projektille tarjonnut Pavunvarsi. Toukokuun aikana työpajojen puitteissa siirrytään ulos maanmuokkaus ja istutustöihin. Puutarhojen kasvualustana käytetään ympäristöystävällistä HSY:n Metsäpirtin multaa ja puutarhatyö tehdään Fiskarsin puutarhatyökaluilla. Antinniityn yhteisöpuutarhan kynnön ja äestyksen tulee tekemään suomenhevosruuna Uuras keskiviikkona 27.4. Tapahtumaa tukevat Tanja Lundsten ja Työhevosharrastajat.

Lisätietoja:
www.minunnimeni.blogspot.fi
www.facebook.com/mnozodiak

M
inun nimeni on -taideprojekti ja TAIDEKEHÄ-hanke ovat Helsingin mallin mukaista toimintaa, jota tukee Helsingin Kulttuurikeskus.