Tuotantohakemuksia vuodelle 2009 otetaan vastaan 31.3.2008 saakka (postileiman päiväys riittää).

 

TUOTANTOHAKU 2009 


 

Zodiak – Uuden tanssin keskus / Helsingin tanssin aluekeskus on pääkaupunkiseudun tärkein uuden tanssin tapahtumakeskus. Zodiak haluaa profiloitua yhä enemmän monimuotoisena tanssin tapahtumapaikkana ja tanssin yhteisöllisenä toimintaympäristönä. Zodiakin toiminnan rungon muodostaa kantaesitysohjelmisto, mutta myös uusintaesitysehdotukset huomioidaan. Perinteisten teoskäytäntöjen rinnalla Zodiak on kiinnostunut tukemaan myös sellaisia koreografisia konsepteja, jotka osallistavat yleisön/yhteisön teosten tekijyyteen. Erityisesti haluamme rohkaista hakijoita ottamaan huomioon monikulttuurisen ja kansainvälisen yhteiskunnan haasteet. Vuoden 2009 teemoina ovat yhteisöllisyys ja kansainvälisyys.

Zodiak toimii esitystoiminnan tuottajana erilaisin tuotantokategorioin:
1) Zodiak osatuottaa uusia kantaesityksiä, vierailuttaa jo kantaesitettyjä teoksia sekä organisoi tuottamiensa teosten kiertuetoimintaa resurssiensa puitteissa.
2) Zodiak on kiinnostunut yhteistuotannoista muiden esitystalojen ja tanssiyhteisöjen kanssa (kuten tanssin aluekeskukset, tanssiryhmät), sekä myös ns. poikkitaiteellisten tuotantoyhteisöjen kanssa (esim. elokuva, video, teatteri, galleriat).
3) Ohjelmistoon voi hakea myös pienimuotoisilla esityksillä, kuten tanssi-improvisaatioilla, installaatioilla ja tanssivideoilla. Näistä koostuu toukokuussa järjestettävä Z-in-motion, joka tuotetaan esityskorvausperiaatteella.
4) Yleisötyön ja yhteisötanssin projektiehdotukset sekä lapsille ja erityisryhmille suunnatut ehdotukset ovat tervetulleita.
5) Ehdotuksia tutkimusprojekteiksi, kollektiivisen työskentelyn muodoiksi, kursseiksi ja kurssien opettajiksi otetaan myös vastaan.

Vapaamuotoiset tuotantohakemukset pyydetään lähettämään 31.3.2008 mennessä (postileiman päiväys) osoitteella: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Tallberginkatu 1/154, 00180 Helsinki.

Tuotantohakemusten tulee olla mahdollisimman pitkälle ajateltuja ja työstettyjä. Hakemuksesta tulee käydä ilmi temaattisten ja koreografisten lähtökohtien lisäksi se, kuinka ne työstetään esitykseksi. Produktiohakemukselta toivotaan mahdollisimman konkreettista ja tarkkaa työsuunnitelmaa, joka sisältää vähintään seuraavat tiedot:
1) teoksen nimi
2) hakijan/ ryhmän/ työryhmän nimi ja yhteystiedot
3) työryhmän kokoonpano (esiintyjät, taiteelliset suunnittelijat ja muut tekijät nimettyinä niin pitkälle kuin hakuhetkellä on tiedossa)
4) esityssuunnitelma (selkeä kuvaus teoksen sisällöllisistä, temaattisista ja ilmaisullisista tavoitteista sekä ajatellusta yleisösuhteesta)
5) tuotantoaikataulu (harjoitus- ja esitysperiodi mahdollisine vaihtoehtoineen)
6) harjoitustilan tarve
7) toivottu esitystila ja esityskertojen määrä
8) esityksen suunniteltu kesto
9) kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma
(selvitys saaduista ja haettavista apurahoista ja avustuksista)
10) erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevien hakijoiden sekä niiden, jotka eivät ole aiemmin toimineet Zodiakissa, toivotaan liittävän mukaan dvd-esitystaltiointi tai muuten taiteellista toimintaa valottava dvd.

Hakemukset pyritään käsittelemään huhti-toukokuun aikana, jonka jälkeen päätöksistä ilmoitetaan kirjallisesti kaikille hakijoille. Vuoden kokonaisohjelmiston laatiminen edellyttää joustoa produktioiden tarkemmassa aikatauluttamisessa ohjelmistovalinnan jälkeen.

LISÄTIETOJA tarvittaessa:
RAIJA OJALA, toiminnanjohtaja puh. 09–726 88 988, raija.ojala (at) zodiak.fi
KIRSI MONNI, taiteellinen johtaja puh.040-545 6350, kirsi.monni (at) teak.fi