Legendaarisen koreografin Deborah Hayn uutuusteos, The Forsythe Companyn tilausteos “If I Sing to You” saapuu Kiasma-teatteriin suoraan maailmanensi-illasta Saksasta.

Suomalainen tanssimaailma pyörähtää aimo annoksen kohti uutta kansainvälisyyttä, kun maailmanluokan yhteistuotantoteos, Deborah Hayn nykytanssiteos If I Sing to You saadaan Suomeen tuoreeltaan ensi-illan jälkeen. Maailmankuulun koreografin William Forsythen ja The Forsythe Companyn tilausteoksen yhtenä yhteistuotantotahona toimii Zodiak. Uutuusteoksen viisihenkisessä tanssijakaartissa on mukana myös suomalainen tanssija-koreografi Vera Nevanlinna.

If I Sing to You saa ensi-iltansa Festspielhaus Helleraussa, Dresdenissä 3.4.2008. Teos nähdään Suomessa Kiasma-teatterissa 10.-11.4., suoraan ensi-illan jälkeen. Helsingin jälkeen teos vierailee tunnetuilla kansainvälisillä festivaaleilla mm. Amsterdamissa ja Pariisissa.

Deborah Hay on amerikkalaisen postmodernin tanssin kiistaton legenda ja uranuurtaja, joka jatkaa yhä innovatiivisuuden eturintamassa. The Forsythe Company on tilannut Haylta uuden teoksen, johon on kutsuttu esiintymään viisi huippulahjakasta tanssija-koreografia. Teoksen tuotantotahoina ovat Forsythe Companyn lisäksi Zodiak – Uuden tanssin keskus, Howard Gilman Foundation (New York) ja Maggie Allesee Center for Choreography (Florida). Teoksen valmistumista tukee Baryshnikov Dance Foundation.

If I Sing to You on laulu ilman sanoja tai musiikkia. Teos koostuu lukemattomista herkistä, nokkelista, synkistä, arvaamattomista, teatterillisista ja inhimillisen absurdeista hetkistä, jotka Deborah Hay on viidelle kokeneelle ja lahjakkaalle tanssijalle koreografioinut. Kukin tanssija valitsee juuri ennen esitystä, toisilleen ennalta paljastamatta, esittääkö teoksen naisen vai miehen asussa. Näin koreografian dynamiikka moninkertaistuu alati muuttuvien kuvioiden, kontekstein ja yhdistelmien myötä.

Suomen-vierailu toteutetaan yhteistyössä Kiasma-teatterin kanssa.

 Lue teosesittely