Haastattelu: Jenni-Elina von Bagh

- teoksen ennakkotekstissä on mielikuvitusta kutitteleva ilmaus "ajan ruumiillinen, ruumiiton ja syvästi kokemuksellinen ulottuvuus". Millaisilla eri keinoilla lähestytte ja käsittelette tätä esityksessä?

Koen, että kysymys ajasta on tanssissa ja esittävässä taiteessa usein lähes välttämättä läsnä – ja toki myös elämässä. Se on samaan aikaan sekä ymmärrettävä että jokseenkin käsittämätön aihe.

Tässä teoksessa on ollut kiinnostavaa tutkia, miten tuo sinänsä abstrakti ja immateriaalinen aihe piirtyy näkyviin, näyttämöllistyy tai tulee näkyväksi – miten se materialisoituu. Kysymys on kirvoittanut monen näköistä, myös intuitiivista käännöstyötä.

Päähuomio on ollut ajan ekstaattisen ja ei-kausaalisen luonteen tutkimisessa. Miten aika on samaan aikaan sekä subjektin kokemuksesta irrallaan, että siten myös syvästi kokemuksellinen. Olemme lähestyneet tätä ajan ekstaattisuutta muun muassa erilaisten päällekkäisten kehollisten tehtävänasetuksien kautta. Ehkä tuota ajan halkeamaa voisi sinänsä kutsua ruumiittomaksi ja sen kokemista varsin ruumiilliseksi.

Materiaalin tasolla olemme tutkineet jälkiä ja muutosta, esimerkiksi punajuuresta valmistetun nesteen aikaansaamaa muutosta vaatteissa ja näyttämöllä. Väriä myös manipuloidaan muilla nesteillä ja saadaan aikaan ennalta arvaamattomia prosesseja.

Teoksessa sekoittuvat myös varsin spontaanit esiintyjäntyölliset tapahtumat ja enemmän suunnitellut rakanteelliset, koreografiset kiintopisteet. Syntyy siis jonkinlaista törmäystä eri elementtien välille. Tuota välissä tapahtuvaa on kiinnostava seurata.

- avaatko hieman esityksen taustalla vaikuttavaa Elisabeth Grozin käsitettä "extramaterial"? Mikä siinä erityisesti resonoi tämän teoksen ja sen tematiikan kanssa?

Extramaterial käsitteenä taustoittaa materiaalisen ja ideaalisen välistä suhdetta ja täsmentää sitä miten ruumiiton, immateriaalinen, virtuaalinen tai aineeton taso kuitenkin osallistuu materiaaliseen tulemiseen. Tästä muun muassa Gilles Deleuzen käsitepari virtuaalinen–aktuaalinen on yksi esimerkki. Koen, että ylipäätään esiintymisen tapahtumassa tuollainen virtuaalisen ja aktuaalisen välinen vuorottelu on erittäin herkullinen tarkastelupinta tutkia esimerkiksi spontaanisti esiin nousevia yllätyksiä ja ylijäämää. Eli jonkin tapahtuvan aktualisoitumiseen osallistuu jokin virtuaalinen, lähes saavuttamaton tai käsittämätön taso, ja toisin päin.

Minulle käsite extramaterial resonoi siis myös ylijäämän ja ihmeen mahdollistajana. Se on saanut miettimään esityksen ja taiteen itseisarvoa; paradoksaalisesti merkityksetöntä, toisaalta merkityksellistä olemusta. Mitä taide voi tehdä tänä aikana? Kun olemme puntaroineet näitä kysymyksiä, on kiinnostavaa miten haaste näkyy näyttämöllä, ja miten se saattaa komiikan/naurettavan ja traagisemman tason keskinäiseen vuoropuheluun.

- olette erityisesti Ingvil Fossheimin kanssa käsitelleet ja tutkineet jo useassa teoksessa ei-inhimillisen performatiivisuutta. Millä tavoilla aihe ilmenee As time goes by -teoksessa?

Olemme käsitelleet ei-inhimillisen performatiivisuutta niin materian, komposition, dramaturgian kuin esiintyjäntyön tasolla. Myös yhteistyö työryhmän taiteilijoiden välillä ja sieltä syntyvä ajattelu on tuntunut erittäin oleelliselta suhteessa ei-inhimillisen performatiivisuuteen.

Yhteistyö Ingvillin kanssa on ollut pitkä ja antoisa. Tässä työssä hänen tutkimuksensa muun muassa punajuuresta ja muista biopohjaisista aineista valmistettujen värien kanssa on erityinen komponentti ja osa teoksen rakentumista. Emme vielä tässä vaiheessa tiedä miten kaikin tavoin se vaikuttaa teoksen merkityssuhteisiin. Läsnä on vääjäämättä myös arvaamattomuus ja avoimuus prosessin suunnille, jotka eivät ole täysin minkään yksittäisen tahon, kuten ihmisen hallinnassa.

As time goes by Zodiak Stagella 2.–4.2. osana Sivuaskel-festivaalia, sekä 11.–24.5.