Katri Soinin kurssilla tanssitaan tehtävälähtöisesti kunkin omasta ja jaetusta tilasta valikoituja impulsseja aistien.
Tanssitaiteilija Katri Soinin ohjaamalla Heittäydy liikkeeseen -kurssilla työskennellään ohjatusti annettujen harjoitteiden pohjalta, niistä omaa tulkintaa luoden ja siitä syntyvää liikettä tanssittaen.
Annetuissa harjoitteissa artikuloidaan ja tutkaillaan monenlaisia aistimisen ja havaitsemisen tasoja liikkeeseen sytyttävinä impulsseina. Näin erilaisia impulsseja käytetään inspiraationa liikkeelle lähtöön ja kurssilla viihdytään näistä lähdöistä tarjoutuneissa maisemissa. Työskentelyssä tutkitaan huomion kiinnittämistä, siirtämistä ja siirtymistä, vapauttamista ja antautumista.
Kurssilla tehdään improvisatorisia tehtäviä joiden perustuna ovat konkreettiset anatomiset huomiot, mielikuvitus, aistien aktivointi ja omat tuntemukset. Tehtäviä toteutetaan itsenäisesti, pareittain ja ryhmässä. Oma tuotettu ääni ja musiikki ovat yksi mahdollinen elementti muiden impulssilähteiden joukossa.
Kurssilla jokainen työskentelee omasta kohdastaan ja tilastaan käsin yhteisesti jaetussa tilassa ja tilanteessa.
Katri Soini (s.1965) on freelance tanssija ja tanssinopettaja. Tanssitaiteen maisteriksi valmistuttuaan (Teak 1987) hän on työskennellyt 38 vuoden ajan useiden eri koreografien kanssa esiintyen laajasti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Soini on opettanut nykytanssia alan oppilaitoksissa, festivaaleilla, tanssiryhmissä, yksityiskouluissa ja organisaatioissa. Hänelle on myönnetty Taike:n 5-vuotinen taiteilija-apuraha neljästi. Tällä hetkellä Soini työskentelee Suomen Kulttuurirahaston 3-vuotisella apurahalla.
Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille -kurssikokonaisuudessa ohjaajina toimivat pääsääntöisesti menneen, kuluvan ja tulevan kauden esitysohjelmistossa nähtävien teosten koreografit ja esiintyjät. Heittäydy liikkeeseen -tunnit sopivat kaikille ja mukaan voi heittäytyä vaikkei aiempaa tanssikokemusta omaisikaan. Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille -tuntien keskiössä on liike ja liikkuminen mutta kurssit ovat myös mahdollisuus päästä tutustumaan erilaisiin tanssipraktiikoihin vaihtuvien ohjaajien kautta.
Mukaan tarvitsee liikkumiseen sopivat, mukavat vaatteet, sekä tarvittaessa oma juomapullo. Tunneilla tanssitaan paljain jaloin tai sukat jalassa. Kurssien kielenä suomi ja / tai englanti, kurssilaisten tarpeen mukaan.