TUOTANTOHAKU 2009
Zodiak – Uuden tanssin keskus / Helsingin tanssin aluekeskus on pääkaupunkiseudun tärkein uuden tanssin tapahtumakeskus. Zodiak haluaa profiloitua yhä enemmän monimuotoisena tanssin tapahtumapaikkana ja tanssin yhteisöllisenä toimintaympäristönä. Zodiakin toiminnan rungon muodostaa kantaesitysohjelmisto, mutta myös uusintaesitysehdotukset huomioidaan. Perinteisten teoskäytäntöjen rinnalla Zodiak on kiinnostunut tukemaan myös sellaisia koreografisia konsepteja, jotka osallistavat yleisön/yhteisön teosten tekijyyteen. Erityisesti haluamme rohkaista hakijoita ottamaan huomioon monikulttuurisen ja kansainvälisen yhteiskunnan haasteet. Vuoden 2009 teemoina ovat yhteisöllisyys ja kansainvälisyys.
Zodiak toimii esitystoiminnan tuottajana erilaisin tuotantokategorioin:
1) Zodiak osatuottaa uusia kantaesityksiä, vierailuttaa jo
kantaesitettyjä teoksia sekä organisoi tuottamiensa teosten
kiertuetoimintaa resurssiensa puitteissa.
2) Zodiak on kiinnostunut yhteistuotannoista muiden esitystalojen ja
tanssiyhteisöjen kanssa (kuten tanssin aluekeskukset, tanssiryhmät),
sekä myös ns. poikkitaiteellisten tuotantoyhteisöjen kanssa (esim.
elokuva, video, teatteri, galleriat).
3) Ohjelmistoon voi hakea myös pienimuotoisilla esityksillä, kuten
tanssi-improvisaatioilla, installaatioilla ja tanssivideoilla. Näistä
koostuu toukokuussa järjestettävä Z-in-motion, joka tuotetaan
esityskorvausperiaatteella.
4) Yleisötyön ja yhteisötanssin projektiehdotukset sekä lapsille ja erityisryhmille suunnatut ehdotukset ovat tervetulleita.
5) Ehdotuksia tutkimusprojekteiksi, kollektiivisen työskentelyn
muodoiksi, kursseiksi ja kurssien opettajiksi otetaan myös vastaan.
Vapaamuotoiset tuotantohakemukset pyydetään lähettämään 31.3.2008 mennessä (postileiman päiväys) osoitteella: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Tallberginkatu 1/154, 00180 Helsinki.
Tuotantohakemusten tulee
olla mahdollisimman pitkälle ajateltuja ja työstettyjä. Hakemuksesta
tulee käydä ilmi temaattisten ja koreografisten lähtökohtien lisäksi
se, kuinka ne työstetään esitykseksi. Produktiohakemukselta toivotaan
mahdollisimman konkreettista ja tarkkaa työsuunnitelmaa, joka sisältää
vähintään seuraavat tiedot:
1) teoksen nimi
2) hakijan/ ryhmän/ työryhmän nimi ja yhteystiedot
3) työryhmän kokoonpano (esiintyjät, taiteelliset suunnittelijat ja
muut tekijät nimettyinä niin pitkälle kuin hakuhetkellä on tiedossa)
4) esityssuunnitelma (selkeä kuvaus teoksen sisällöllisistä,
temaattisista ja ilmaisullisista tavoitteista sekä ajatellusta
yleisösuhteesta)
5) tuotantoaikataulu (harjoitus- ja esitysperiodi mahdollisine vaihtoehtoineen)
6) harjoitustilan tarve
7) toivottu esitystila ja esityskertojen määrä
8) esityksen suunniteltu kesto
9) kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma
(selvitys saaduista ja haettavista apurahoista ja avustuksista)
10) erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevien hakijoiden sekä
niiden, jotka eivät ole aiemmin toimineet Zodiakissa, toivotaan
liittävän mukaan dvd-esitystaltiointi tai muuten taiteellista toimintaa
valottava dvd.
LISÄTIETOJA tarvittaessa:
RAIJA OJALA, toiminnanjohtaja puh. 09–726 88 988, raija.ojala (at) zodiak.fi
KIRSI MONNI, taiteellinen johtaja puh.040-545 6350, kirsi.monni (at) teak.fi