“Do you think William Thompson has a soul? Or has he been pitched out, scooped-out, de-souled, by disease?”

The Body Of Work on tanssitaiteilija Ima Iduozeen toinen sooloesitys. Teos on saanut innoituksensa Oliver Sacksin The Man Who Mistook His Wife For A Hat -kirjasta poimituista tapauskertomuksista. Esityksen päähenkilö luo omaa historiaansa nykyhetkestä käsin. Pysyvästä identiteetistä vapaa ja toisaalta historiattomuutensa vangiksi jäänyt William Thompson maalaa muotokuvaansa tekstin, liikkeen ja teatterin keinoin.

The Body Of Work on syntynyt halusta tutkia olemisen tapoja opittujen kategorioiden ulkopuolella. Teoksen runollista maailmaa ovat lisäksi luomassa valosuunnittelija Ville Seppänen, äänisuunnittelija Kasperi Laine ja dramaturgi Erno Aaltonen.


Ima Iduozee on helsinkiläinen koreografi ja esiintyjä. Iduozee on työskennellyt aktiivisesti tanssi- ja teatteriproduktioissa vuodesta 2009 lähtien. Todellisen läpimurtonsa Iduozee teki vuonna 2012, jolloin ensi-iltansa sai hänen debyyttikoreografiansa This Is the Title. Intensiivinen sooloteos on sittemmin kiertänyt yli 11 eri maassa Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Teos valittiin muun muassa eurooppalaisen Aerowaves-verkoston 20 teoksen suosituslistalle vuonna 2016. Iduozee palkittiin Suomen Arvostelijain Liiton Kritiikin kannuksilla vuonna 2015.

https://www.youtube.com/watch?v=VHd93PKFXH0&feature=youtu.be

Kantaesitys
THE BODY OF WORK

Koreografia, teksti ja esitys Ima Iduozee
Valosuunnittelu Ville Seppänen
Äänisuunnittelu Kasperi Laine
Dramaturginen tuki Erno Aaltonen
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Ima Iduozee
Yhteistuottaja Tero Saarinen Company
Residenssit Ufer Studios (Berliini), Centre Civic Barceloneta (Barcelona)

Kuvat Uwa Iduozee

Esitys sisältää voimakkaita valoja.

Kesto n. 45 min

Teosalustus 26.11. ennen esitystä klo 18.15–18.45.
Taiteilijatapaaminen 28.11. esityksen jälkeen.

Liput 23/15 €

ZODIAK STAGE