Flute on teos musiikista ja tanssista. Masi Tiitan ja Hanna Ahdin yhteistyönä syntyvä esitys inspiroituu huilun äänestä ja huilumusiikista.
Teoksella on instrumentin nimi. Soitin on väline, jolla musiikki tuotetaan kuultavaksi. Nimi ehdottaa suhtautumaan esitykseen soittimena. Miten soittimen tuottamat sointivärit ja musiikin rakenteet vaikuttavat ja muuttuvat merkityksellisiksi? Tekijät pyrkivät synnyttämään musiikillisia kokemuksia: tunteen musiikkiin sulautumisesta tai kokemuksen yksityiseen tilaan vajoamisesta yhteisessä konserttitilanteessa.
Säveltämistä opiskellut Masi Tiitta tunnetaan aktiivisena esiintyvänä taiteilijana. Hänet on nähty Zodiakissa koreografina ja esiintyjänä muun muassa teoksissa Nature Dances (2014), Sotilas (2013) ja Thank You For Your Love (2012). Pitkään Euroopassa työskennellyt tanssitaiteilija Hanna Ahti on viime vuosina esiintynyt useissa teoksissa Zodiakin näyttämöllä.
Teos esitetään yhteisillassa. Illan toisena teoksena Liisa Pentti: WDMSNLCA.
Kantaesitys
FLUTE
Koreografia Masi Tiitta
Tanssi Hanna Ahti
Valo- ja tilasuunnittelu Ville Seppänen
Äänisuunnittelu Heidi Soidinsalo
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Masi Tiitta
Kuva Jukka Herttua
Taiteilijatapaaminen 5.5. esityksen jälkeen.
Yhteisillassa toisena teoksena
LIISA PENTTI WDMSNLCA
Illan yhteiskesto 2 h 15 min
Liput 23/15 €
ZODIAK STAGE