Koreografi Sanna Myllylahden uusi soolo I WILL TELL YOU WHEN I AM READY on fyysinen, liikelähtöinen nykytanssiteos. Esitys tarkastelee kehollisesti eteenpäin kiiruhtamisen, aikaansaamisen sekä ajan rajallisuuden välistä konfliktia.
Esitys on Myllylahden uuden Kesken-trilogian ensimmäinen osa. Sen ytimessä on alun, alkamisen ja aloittamisen keskeneräisyyden kauneus ja kauheus.
Keskeneräisyys vaatii usein selityksensä. Miksi jotakin ei ole viety loppuun? Entä mikä alku on? Voiko alussa olla valmis? Alku on täynnä toteutumatonta potentiaalia, mielikuvituksen tilaa. Ajatus siitä, että alkuun ei voi palata, sysää alkajan harteille tietoisuuden ja vastuun ihmiselämän ainutkertaisuudesta. Jo yksi liikahdus voi muuttaa kaiken.
Teos on ylistys ihmisen keskeneräisyydelle, mutta samalla myös sille absurdille sinnikkyydelle, jolla ihminen yrittää tulla valmiiksi, saada vietyä loppuun jotain merkityksellistä.
Sanna Myllylahti on työskennellyt koreografina 1990-luvun puolivälistä alkaen. Myllylahti asui lähes 20 vuotta Amsterdamissa ja työskenteli kansainvälisesti freelancerina. Hän toimii tällä hetkellä tanssin lehtorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Kantaesitys
I WILL TELL YOU WHEN I AM READY
Koreografia, konsepti, esitys Sanna Myllylahti
Äänisuunnittelu Otso Lähdeoja
Valosuunnittelu Meri Ekola
Dramaturgia Minna Harjuniemi
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Sanna Myllylahti
Residenssit Routa, Taideyliopisto ETLAB, Quanta (Art), Cap Vermell Cultural Centre
Kuvat Laura Kauppinen
Taiteilijatapaaminen 4.4. esityksen jälkeen.
Liput 23/15 €
Lipunmyynti alkaa 15.12.
ZODIAK STAGE
Yhteisillassa toisena teoksena
Kati Raatikainen
Yhteis(ty)ö
Yhteisillan kesto 1 h 45 min