Ninni Perko: Jäljet

"Aurinko paistaa äidin kiharaan tukkaan ja saa sen näyttämään enkeliltä. Kun äiti itkee, sen kiharat hyllyy ja nenä menee punaiseksi. Nyt äiti itkee niin paljon että se kuulostaa ketun vauvalta. Sen koko selkä hytkyy aurinkoa vasten sen juostessa poispäin. Minneköhän se menee piiloon?"

Ninni Perkon duetto Jäljet on monologiin ja Wislawa Szymborskan runoihin pohjautuva tanssiteos ihmisen matkasta kohti itseään. Esityksen lähtökohtana ovat lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden psyykkiset jäljet ja niiden ilmeneminen heidän arjessaan. Teoksessa etsitään näkymättömyyden, ristiriitaisuuden ja tahdottomuuden kaltaisia jälkiä kehon kielellä sekä itsensä kohtaamista ja toipumista.

Teoksen pohjamateriaali on kerätty keskusteluista lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden henkilöiden kanssa sekä aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. Lavastus ja äänimaisemat elävät vahvana osana kokonaisuutta.

”Väkivallan jälki, olipa se sitten fyysinen tai henkinen, on nykyään jo jonkinlainen jaettu, yhteiskunnallinen kokemus. Ehkä siksi sen tulkitseminen dramaturgian ehdoin tarinan kontekstissa toimii hyvin. (…) Tapahtuneen aistii, mutta väkivallan teko tai tekijä puuttuu. Vähitellen alun kuvittaminen väistyy tanssin tieltä ja keskiöön tulee ihmiskeho. Mamia ja Lappalainen ovat vahvoja tanssijoita, jotka ovat taatusti työstäneet hahmojaan kauan. Heidän vastavuoroisuutensa tekee Jäljistä pakahduttavan teoksen.”  (Marja Hannula, Helsingin Sanomat 10.5.2011)