Viiden ihmisruumiin kehollinen konsertto

Tanssija-koreografi Eeva Muilu tunnetaan erityisesti suorasukaisista, kansainvälisesti menestyneistä sooloteoksistaan sekä pääosin ei-ammattilaisesiintyjille tekemistään kiitetyistä ryhmäkoreografioista. Keväällä 2012 Muilu koreografioi pitkästä aikaa teoksen tanssin ammattilaisille.

Kvintetossa yhdistyvät minimaalisuus ja kehollinen leikkisyys. Teoksessa palataan lapsenkaltaisen maailmantutkimuksen tilaan – kysymisen ja ihmettelyn maailmaan. Kuinka yhdestä yksinkertaisesta tapahtumasta voi kehittyä kohtaus? Voiko koreografia olla eloisa ja elävä, mutta pysyä silti selkeässä muodossa? Teoksen upean tanssijakvintetin muodostavat Joona Halonen, Saku Koistinen, Leila Kourkia, Vera Nevanlinna ja Saara Töyrylä. 

 

video

 

Eeva Muilu ei petä. Palkitun koreografin kaikki työt ovat onnistuneet jollakin tavoin tönimään, ärsyttämään, naurattamaan ja ajatteluttamaan. Välinpitämättömäksi ne eivät ole koskaan jättäneet. Poikkeusta ei tee Zodiakissa nähty Kvintetto. (...) Harvoin on tanssiesityksessä näin hauskaa kuin ainakin itselläni oli. Kiitos kuuluu paitsi Eeva Muilulle, myös hänen kokoamalleen "dream teamille". Esiintyjät ovat moneen suuntaan venyviä kokonaisvaltaisia näyttämöhahmoja, jotka pistävät persoonansa estotta peliin. Suoranainen karismaklusteri!

Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat 9.5.2012

Kantaesitys
KVINTETTO

Koreografia Eeva Muilu
Esiintyjät Joona Halonen, Saku Koistinen, Leila Kourkia, Vera Nevanlinna, Saara Töyrylä
Valosuunnittelu Heikki Paasonen
Pukusuunnittelu Monika Hartl
Kuvat Aada Niilola
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Eeva Muilu

Liput 20/12 €

Taiteilijatapaaminen esityksen jälkeen 10.5.