Listening Party: lavalla pidettävät bileet, vetäjinä iso joukko paikallisia 12–18-vuotiaita nuoria.
He soittavat suosikkimusiikkiaan, välillä laulavat tai tanssivat sen mukana, tai ehkä itkevät, tai tekevät jotain aivan muuta. He puhuvat musiikista ja itsestään, omista ajatuksistaan, huolistaan ja unelmistaan. He hengailevat yhdessä, kuuntelevat musiikkia yhdessä ja kuuntelevat toisiaan yhdessä yleisön kanssa. He tukevat toisiaan ja juhlivat ystävyyttään ja nuoruuttaan.
Lava on heidän, sanat ovat heidän ja he päättävät mitä tapahtuu – ainakin tämän esityksen ajan. Bileet ovat heidän, ja he tekevät mitä haluavat.
Ásrún Magnúsdóttir syntyi Reykjavikissa 1980-luvun lopulla. Hän on kiinnostunut työskentelystä ihmisten kanssa, jotka eivät ole juurikaan ajatelleet tanssia tai tanssimista, ja pyrkii tekemään elämän näkymättömistä koreografioista näkyviä.
Magnúsdóttirilla on runsaasti kokemusta työskentelystä erilaisten sosiaalisten ryhmien kanssa, varsinkin nuorten ja lasten parissa mutta myös pienyhteisöjen, kuten naapureiden, eri kaupunginosien asukkaiden ja samassa kerrostalossa asuvien ihmisten muodostamien ryhmien kanssa. Hänen teoksensa syntyvät usein yhteistyössä kuraattori-dramaturgi Alexander Robertsin kanssa.
Magnúsdóttirin töitä on esitetty eri puolilla Eurooppaa, ja hänet tunnetaan myös sekä ammattilaisille että harrastajille suunnatuista työpajoistaan.
Listening Partyn esityskauden yhteydessä järjestetään myös yhden päivän seminaari otsikolla Curating with Unlikely Collaborators.
Keskiviikkona 4.12. järjestettävä seminaari kytkeytyy Reykjavik Dance Festivalin vuodesta 2015 lähtien toteuttamaan yhteistyöhön nuorten kuraattoreiden kanssa.
Vierailukonsepti
LISTENING PARTY
Koreografi Ásrún Magnúsdóttir
Dramaturgi Alexander Roberts
Valosuunnittelu ja assistentti Alma Mjöll Ólafsdóttir
Tuotanto Alexander Roberts
Ensi-ilta Every Body’s Spectacular, 2017
Kuvat Owen Fiene
Listening Party was commissioned by Reykjavík Dance Festival and Lókal, with the support of the Iceland Ministry of Culture and Education, as well as Urban Heat and apap – Performing Europe 2020 – both co-funded by the Creative Europe programme of the European Union.
Helsingin esityksen tuotanto Zodiak - Uuden tanssin keskus
Tukija Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto
Taiteilijatapaaminen 4.12. esityksen jälkeen.
Kesto 50 minutes
Liput 30,50/24,50/16,50 €
ZODIAK STAGE