Lover of the Pianist on tanssija-koreografi Elina Pirisen eroottisesti latautunut ja ravisteleva sooloteos, jonka hän tanssii, laulaa, puhuu ja soittaa läpi suurella sykkeellä. Teokseen on etsitty antautumista, heittäytymistä, rakastamista, salassa pitämistä, suoruutta ja yleisön kanssa kujeilevaa ilmaisua. Pirisen vimmaisen energian lisäksi tärkeässä roolissa on Nanni Vapaavuoren kuva- ja valotaiteen rajapinnalla liikkuva valosuunnittelu. Teos kantaesitettiin Zodiakissa maaliskuussa 2011. Euroopan laajuinen Aerowaves-tuotantoverkko on valinnut teoksen yhdeksi viime vuoden parhaista tanssiesityksistä

Rakkaudesta ja rakastetun poissaolosta on kirjoitettu lukemattomia liedejä, kansanlauluja ja chansoneita sekä esitetty lukuisia duettoja. Anna Mustosen ja Masi Tiitan minimalistinen teos Thank You For Your Love asettuu osaksi tätä loputonta jatkumoa. Oivaltava teos on kunnianosoitus esille asettautumiselle ja katseen voimalle. Duetto kantaesitettiin Turun Kutomossa keväällä 2011. Helsingin ensi-ilta nähtiin helmikuussa 2012 Zodiakissa.

 

Zodiakissa nähdään Stage-festivaalin esityksenä myös Eeva Muilun ryhmäteos Kvintetto 19.8. klo 14 ja 17. Lue lisää teoksesta.

 

 

STAGE-FESTIVAALI, yhteisilta

LOVER OF THE PIANIST
Koreografia, tanssi ja musiikki Elina Pirinen

Valosuunnittelu Nanni Vapaavuori

Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Elina Pirinen

THANK YOU FOR YOUR LOVE
Koreografia, tanssi ja äänisuunnittelu Anna Mustonen, Masi Tiitta
Valosuunnittelu Anna Pöllänen, Anna Mustonen ja Masi Tiitta
Tuotanto Anna Mustonen ja Masi Tiitta, Ehkä-tuotanto, Zodiak – Uuden tanssin keskus, Studio Burdag

Liput 22 / 19 / 14 €.

Liput Lippupisteestä ja Korjaamolta, Töölönkatu 51 (puh. 044 700 8822 klo 11–16).

ZODIAK NÄYTTÄMÖ