yksi on koivujen välissä keinu
maja korkealla puussa, metsätien päässä
   niin suuri, suuri on maa
yksi on puinen hylly täynnä pieniä laatikoita
nappeja vetoketjuja nauhoja ja lankaa
   niin pieni, pieni on maa
yksi on palavien puiden ritinä, lintu joka laulaa
mustikkainen sammalpeitto tulvillaan marjaa
   kun kaunis niin oli maa
yksi on järvi, joka sokaisee silmää
   niin kaunis, kaunis on maa

Pieniä, keskikokoisia tai suuria asioita. Tanssija-koreografi Ninu Lindforsin ohjaama Maan päällä paikka on esitys kaipauksesta, mukavuudenhalusta ja perspektiiveistä. Matkanteosta kohti paikkaa, jota on vaikea löytää. Se on alati liikkeessä ja vaihtaa paikkaa. Sillä me etsimme muuta, haluamme muualle, muuten vaan.

Mutta se voi olla niin lähellä, että sen maistaa, kuin sokerin kielellä.

Taittuu ry on toiminut ohjaaja Hannele Martikaisen johdolla jo yli vuosikymmenen vankilateatterin keinoin syrjäytymistä vastaan ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Maan päällä paikka on syntynyt yhteistyössä kuuden Vanajan vankilan naisen kanssa.

 

Kuva poistettu.     Kuva poistettu.

Kantaesitys
MAAN PÄÄLLÄ PAIKKA

Koreografia ja ohjaus Ninu Lindfors
Esiintyjät Vanajan vankilan naiset
Ohjauksellinen ja dramaturginen dialogi Hannele Martikainen
Puvustus Tommi Haapaniemi
Tilasuunnittelu Salla Salin
Valosuunnittelu Pekka Pitkänen
Äänisuunnittelu ja musiikki Janne Masalin
Tuotanto Taittuu ry, Vanajan vankila, Zodiak
Yhteistyökumppani Rikosseuraamuslaitos
Kuvat Heini Lehväslaiho

Taiteilijatapaaminen la 25.1. esityksen jälkeen

Liput 30,50/24,50/16,50 €

ZODIAK STAGE