Petri Kekonin Miniatures syntyy kolmen pienoisteoksen; dueton, soolon ja trion yhteisvaikutuksesta. Teoskokonaisuus toteutuu eräänlaisena ihmislajitutkimuksena, yrityksenä haarukoida ihmisyyden ja olemassaolon esanssia.
Teoksella ja sen tanssijavalinnoilla on vahva geneettinen perusta. Siinä kohtaavat pitkät ja laihat, pienet ja tummat sekä runsaat ja painavaluiset tanssijat. Johtoajatuksena liikkeen luomisessa on ollut antaa erilaisten kehotyyppien sanella koreografian lähtökohdat. Kekonille ominaiseen tapaan vahvasti liikkeellinen teos on tällä kertaa osoitus kehon muuntumiskyvystä. Meissä kaikissa asuu useita eri tyyppejä, mutta asumuksemme muodolle emme voi mitään.
Teoksen musiikista vastaa kiitetty säveltäjä-äänisuunnittelija Iiro Ollila. Sen kantaesitys on Oulun kaupunginteatterissa 23.1. Helsingin ensi-iltansa teos saa Pannuhallissa 31.1.
Zodiak avaa keväänsä komeasti Petri Kekonin ihmisminiatyyreillä. Miniatures-teokseen voi suhtautua kahdella tavalla: voi nauttia upeiden tanssijoiden vahvasta ilmaisusta, tai nähdä siinä erilaisia allegorioita. Kuten ihmisen tarinan – yhteen tanssiteokseen mahdutettuna!
Jussi Tossaivainen / Helsingin Sanomat 2.2
Kantaesitys
MINIATURES – IHMINEN PIENOISKOOSSA
Koreografia ja konsepti Petri Kekoni
Tanssi Maija Kiviluoto, Kaisa Niemi, Pekka Louhio, Jouni Majaniemi, Satu Rekola, Esete Sutinen
Sävellys Iiro Ollila
Valosuunnittelu Ilkka Paloniemi
Pukusuunnittelu Monika Hartl
Kuvat Tanja Ahola
Tuotanto Petri Kekoni Co. / Liikkeen puolesta ry, JoJo – Oulun tanssin keskus, Zodiak – Uuden tanssin keskus
Taiteilijatapaaminen esityksen jälkeen 1.2.
Liput 22/14 €
PANNUHALLI