Jenni-Elina von Baghin sooloteos A Prologue kysyy monikerroksellisen ruumiin suhdetta kohta tapahtuvaan ja tuntemattomaan. Se tunnustelee miltä tuntuu elää tässä ajassa, miten käsillä oleva hämmennys ja maailman tila on suhteessa taiteeseen, tanssiin ja tunteviin ruumiisiimme. Mikä on hetki ennen hetkeä?
A Prologue on dynaamisten virtojen paikka, joka pyrkii vapautumaan mielen malleista ja reaktiivisesta käytöksestä. Teos antautuu moninaisille ilmaisullisille ulottuvuuksille, joissa myös nauru on houkutteleva mahdollisuus. Laajemmassa viitekehyksessään se inspiroituu filosofisesta ajattelusta, jonka mukaan elämän voima läpäisee niin elämän, kuoleman, ihmisen kuin ei-ihmisenkin.
Teos liikkuu rajalla ja väleissä, ja suhtautuu subjektiin alituisesti muuttuvana ja muuntautuvana, kytkeytyneenä niin menneeseen kuin tulevaan. A Prologue on myös kahden ammatillisen identiteetin, esiintyjän ja koreografin välistä dialogia.
Teoksen työryhmään kuuluvat von Baghin lisäksi skenografi Ingvill Fossheim, valosuunnittelija Ina Niemelä, äänisuunnittelija Tom Lönnqvist, dramaturgi Otto Sandqvist jaruumiillinen assistentti Virpi Nieminen. Työryhmän yhteistyö on jatkumoa muun muassa teoksille Posthuman days (2018) ja A Life – nomadic melodrama (2017).
Kantaesitys
A PROLOGUE
Koreografia, esitys Jenni-Elina von Bagh
Skenografia Ingvill Fossheim
Valosuunnittelu Ina Niemelä
Äänisuunnittelu ja sävellys Tom Lönnqvist
Äänen toteutus yhteistyössä Johannes Vartola
Dramaturgi Otto Sandqvist
Ruumiillinen assistentti Virpi Nieminen
Residenssit Kutomo, Ehkä-tuotanto, Teisko-radicalisation
Tuotanto Zodiak, Jenni-Elina von Bagh
Kuva Katri Naukkarinen
Taiteilijatapaaminen to 27.2. esityksen jälkeen
Liput 30,50/24,50/16,50 €
ZODIAK STAGE