Lämpimässä taskussa makoillessa tuntuu kuin olisi perusteellisesti halattavana. Muotoilija Aamu Songin suunnittelema Reddress ottaa yleisön syleilyynsä elokuussa Pannuhallissa, Zodiakin ja Helsingin juhlaviikkojen yhteistuotantona.

Reddress on kymmenen erilaista kokonaisuutta ja kokemusta musiikkia, tanssia, puhetta ja yllätyksiä. Se on rampinmurtaja. Esiintyjän ja yleisön välinen raja ylittyy, kun kaikki asettautuvat samaan ainutlaatuiseen jättimekkoon.

Pe 16.8. klo 18: Vuodenajat

Reddressin monipuolisen ohjelman avaa Pekka Kuusiston, harmonitaiteilija Milla Viljamaan ja Meidän orkesterin raikas ja värikäs tulkinta ikiklassikosta, Vivaldin Vuodenajoista. Reddress-esityksessä Kuusiston ja Viljamaan kanssa konsertoi Kuusiston perustaman Meidän orkesterin jousikvintetti. Yhtye on tullut tunnetuksi uusista näkökulmistaan yhtyesoittoon ja konserttikäytäntöihin. Esityksiin haetaan inspiraatiota tanssin, nykysirkuksen, video- ja valotaiteen sekä muiden esittävien taidemuotojen seasta – tällä kertaa Reddressin parissa.

Tanssi: Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio

Liput Zodiakista tai ovelta: 35 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 37,50 €.


Pe 16.8. klo 21: Sin Cos Tan

Jori Hulkkosen ja Villa Nah -yhtyeen Juho Paalosmaan yhteinen elektropopbändi Sin Cos Tan vie kuulijan dramaattisen tummiin tunnelmiin. Sin Cos Tanin melodinen syntetisaattoripop on lämmintä, pehmeää ja unenomaista, mutta kantaa yhtä aikaa mukanaan suuria ja voimallisia, kipeitäkin tunteita.

Tanssi: Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio

Liput Zodiakista tai ovelta: 30 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 32,50 €.

 

La 17.8. klo 18: Esko Valtaoja

Hieman erilainen Reddress-ilta koetaan, kun avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja kapuaa pukuun esitelmöimään maailmankaikkeudesta. Valtaoja on tullut tunnetuksi tieteen kansantajuistajana ja tietokirjailijana. Muun muassa Tieto-Finlandialla ja Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkitun Valtaojan luennot ja esiintymiset sekä viihdyttävät että sivistävät.

Tanssi: Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio

Liput Zodiakista tai ovelta: 25 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 27,50 €.

 

La 17.8. klo 21: Maja S. K. Ratkje & Øyvind Brandtsegg

Maja S. K. Ratkje on norjalainen vokaalitaiteilija ja säveltäjä, jonka monipuolinen ura on herättänyt laajalti huomiota ja arvostusta. Ratkjen hämmästyttävä äänenkäyttö ylittää musiikillisia ja taiteellisia raja-aitoja: oman elektronisen musiikkinsa ja improvisaatioesitystensä lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä niin metalli- kuin jazzmuusikoiden ja tanssijoidenkin kanssa. Reddressissä Ratkjen parina esiintyy niin ikään norjalainen ääniteknikko Øyvind Brandtsegg.

Liput Zodiakista tai ovelta: 35 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 37,50 €.

 

Su 18.8. klo 18: Grex Musicus & Marjukka Riihimäki

Nuori, lahjakas ja monipuolinen Grex Musicus on tuonut uusia tuulia suomalaiseen kuoromusiikkiin. Nyt legendaarinen ja moneen kertaan palkittu kuoronjohtaja Marjukka Riihimäki pukeutuu Reddressiin ja johtaa yleisön seassa ja ympärillä operoivaa kuoroa, joka esittää muun muassa Virpi Eroman ja kuoromusiikin kuuman nimen Eric Whitacren musiikkia. Konsertin teemana on vesi.

Grex Musicus on esiintynyt Riihimäen johdolla ympäri maailmaa, muun muassa Etelä-Afrikassa, Kuubassa ja Brasiliassa.

Liput Zodiakista tai ovelta: 25 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 27,50 €.

 

Su 18.8. klo 21: Paavele! – Pieni runolaulurapsodia

Reddressiin pukeutuu laulaja ja kansanmuusikko Ilona Korhonen. Hän emännöi monimuotoista suomalaisen kansanmusiikin iltaa. Konsertissa kuullaan runolaulua Inkeristä ja Vienan Karjalasta. Hurjia tarinoita ja lempeitä silityksiä.

Tanssi: Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio

Liput Zodiakista tai ovelta: 25 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 27,50 €.

 

Ma 19.8. klo 18: Punaisen mekon Palo

Reddressin vanhan laulumusiikin illassa vivahteikkaat barokki- ja renessanssisävellykset heräävät eloon. Sopraano Mari Palo pukeutuu reddressiin ja luuttu- ja barokkikitarasäestyksen soittavat näppäilysoitinten virtuoosit Jarmo Julkunen ja Eero Palviainen.

Tanssi: Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio

Liput Zodiakista tai ovelta: 30 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 32,50 €.

 

Ma 19.8. klo 21: Unela

HUOM! Yonan esiintyminen Helsingin juhlaviikoilla Reddress: Unela -esityksessä on peruuntunut sairastumisen vuoksi. Unela-esityksen sijaan Jukka Perkon ja Samuli Kosmisen rinnalle illan esitykseen tulevat mukaan kitaristi Jarmo Saari sekä Pekka Kuusisto. Reddress-mekkoon pukeutuu esityssarjan ohjelman suunnitellut Kuusisto. 

Tanssi: Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio

Liput Zodiakista tai ovelta: 30 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 32,50 €.

 

Ti 20.8. klo 18: Iva Bittová

Iva Bittová on tsekkiläinen muusikko, joka tunnetaan maailmalla kyvystään hallita täydellisesti kaksi instrumenttiaan: laulu ja viulu. Hänen kykynsä laulaa ja säestää itseään samaan aikaan viululla ällistyttää yleisöt kerta toisensa jälkeen. Kansanmusiikkia ja pop-musiikkia yhdistävä sointi on puhutteleva ja tunnistettava.

Liput Zodiakista tai ovelta: 35 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 37,50 €.

 

Ti 20.8. klo 21: Loistaen olet metsää

Reddress-sarjan päättää runouden ja sellomusiikin vuoropuhelusta syntyvä esitys Loistaen olet metsää. Eeva-Liisa Mannerin ja Miia Toivion runot ja Benjamin Brittenin soolosellomusiikki sekä esiintyjien – Mirjami Heikkinen, lausunta & Tomas Djupsjöbacka, sello – yhteinen improvisaatio johdattavat kuulijan herkin ja kirkkain, viettelevin ja leikkisin säkein metsän hengitykseen, läsnäolon veitsenterälle.

Liput Zodiakista tai ovelta: 25 €.
Lippupalvelun kautta liput toimituskuluineen alkaen 27,50 €.

Reddress Aamu Song
Musiikkiohjelman kuratointi Pekka Kuusisto
Ohjaus Minna Vainikainen
Koreografia Minna Vainikainen, Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio
Valosuunnittelu Jukka Huitila
Äänisuunnnittelu Teemu Korpipää
Reddress-rakentajat Aamu Song, Johan Olin, Sari Manner
Tanssi Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio
Tanssijoiden puvut Sanna Levo
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsingin juhlaviikot
Reddress-artistit Pekka Kuusisto, Milla Viljamaa & Meidän orkesteri | Mirjami Heikkinen & Tomas Djupsjöbacka | Esko Valtaoja | Ilona Korhonen | Iva Bittová | Maja S. K. Ratkje & Øyvind Brandtsegg | Mari Palo, Jarmo Julkunen & Eero Palviainen | Sin Cos Tan | Unela
Kuva Kate Elliot

Kiitos Designmuseo

Liput 25-35 €

PANNUHALLI

Ohjeet Reddress-yleisölle
1. Tule paikalle tuntia ennen esityksen alkua
2. Ota puhtaat lempisukkasi mukaan, sillä Reddressissä ollaan sukkasillaan
3. Kengät ja laukut jätetään vartioituun parkkiin esityksen ajaksi