Tommi Kitin lahjakkuus tanssitaiteessa on ainutlaatuista. Se ei ole vain suurenmoista liikkumisen taitoa ja tanssin eri tyylilajien hallintaa, vaan myös kykyä välittää liikkeellä tunteita ja ajatuksia. Kitin liikkeellinen virtuositeetti, erehtymätön musikaalisuus sekä poikkeuksellisen inhimillinen ja ihmisläheinen suhde tanssiin ovat nostaneet hänet vuosien saatossa suomalaisen ja kansainvälisen nykytanssin merkittävimpien nimien joukkoon.

Marraskuussa nähdään kulttuurikeskus Stoan näyttämöllä Tommi Kitin uusi ryhmäteos riffi. Sen vahvassa yhdeksänhenkisessä tanssijajoukossa on mukana niin Tommi Kitti & Co:n teoksista tuttuja tanssihuippuja kuin uudempiakin tanssijatuttavuuksia.

”Huomaan usein aloittavani keskeltä. En myöskään rakasta päämäärää. Oivallus on työn takana, ei työn edessä. 
Haluan, että merkitykset katsottaessa syntyvät tapahtuvasta. Ihmisestä ‘itseteossa’, liikkeen laadun sointina, ajoituksen ristiriitana tai hauraina suhteina joissa kosketuksen vivahteena aina väijyy yksinäisyys.

– Ehkä en ole mitenkään onnellinen ihminen.”

Tommi Kitti

"Tommi Kitin taituruus yhdistää musiikkia ja liikettä on mestarillista. Kiperät musiikkiaiheet yhdistyvät tanssiin vaivattomasti myös siksi, että Kitillä on ollut jälleen käytettävissään nuorten tanssijoiden ykkösjoukkueellinen. Mistä nämä upeat tanssijat tulevat? Tommi Kitin "akatemiasta" tietenkin. Hän on koulinut heidät huippukuntoon, sellaiseen ilmaisuun ja liikkeen yhtäaikaisuuteen että muualta sopii etsiä. Kyse ei ole lainkaan yhtäaikaisuuteen äkseeratusta ryhmästä vaan tanssijoista, joilla on herkkyys aistia toistensa liikettä ja toimia yhdessä vaistonvaraisesti." (Auli Räsänen, Helsingin Sanomat 4.11.2008)

"Musikaalinen, virtaava, täynnä yllättäviä suuntia ja yksityiskohtia. Huikeaa nopeutta, joka silmänräpäykseksi terävästi pysäytetään. Herkkyyttä ja voimaa, jotka ovat täydellisessä tasapainossa keskenään. Yhtäaikaista kepeyttä ja syvyyttä. Tunnetta tapahtumisesta juuri tässä ja nyt, vaikka tietääkin, että kaikki on tarkasti harjoiteltua.. Liikkeellä marraskuussa  -festivaalin tilausteoksena syntynyt Riffi on mielestäni parasta, mitä tänä syksynä olen nähnyt ja yksi Kitin upeimpia koreografioita." (Annikki Alku, Uutispäivä Demari 4.11.2008) 

"riffi är ett träffande namn på Tommi Kittis nya verk för hela nio dansare. I grund och botten är det nämligen frågan om en sammanhängande serie mångtydiga och högt utvecklade variatoner av en och samma baskonstellation. Som åskådade följer man intensivt handlingens kontiuerligt föränderliga udd. Det som än en gång gör ett stort intryck på mig är hur man i framställning lyckats få fram det bärande draget av ögonblicklighet och spontanitet, den klara och intentionella strukturen till trots." (ja-Peter Kaiku, Hufvudstadsbladet 4.11.2008) 

"Mieleeni tuli vahvasti elokuva Berliinin taivaan alla. Samoin kuin elokuvassa, Kitin teoksessa oli jotakin haikeaa, hylättyä ja yksinäistä, rapistuvaa, mutta samalla puhdasta ja kursailematonta ilottelua. Riffi jätti sopivasti tilaa katsojan omille kokemuksille ja mielikuvitukselle." (Tiia Lappalainen, Liikekieli.com 5.11.2008) 

"Kitin teos valaisi sitä mahdollisuutta, että inhimillisen olemassaolon kehollinen perustus (ja onko sillä muuta perustusta ja mitä se tarkoittaa?) on leikissä ja tanssissa. Voitaisiin ehkä sanoa, että kehon mimeettinen oleminen paljastuu Kitin teoksessa...Lavalla tapahtuvia asioita seurasi levollisesti, pakottamatta tai alleviivaamatta mitään. Teosta seurasi kuin ystävien keskustelua, mielenkiintoista, kokemuksen rintaäänellä lausuttavaa sanatonta opetusta tai lapsen leikkiä, ja tietysti näitä kaikkia samanaikaisesti. Tanssijoita seurasi niin kuin he tuntuivat seuraamaan toisiaan." (Olli Ahlroos, Liikekieli.com 8.11.2008)

Koreografia ja tanssi Tommi Kitti
Valosuunnittelu Janne Teivainen
Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila
Tanssi Satu Halttunen, Virpi Juntti, Unna Kitti, Natasha Lommi, Pekka Louhio, Mikko Paloniemi, Mammu Rankanen, Vera Tegelman, Eero Vesterinen
Tuotanto Riemu ry, Tanssiareena ry/Liikkeellä marraskuussa -festivaali ja Zodiak – Uuden tanssin keskus