Belgialaiskoreografi Ugo Dehaesin GIRLS avaa näkökulmia tyttöjen roolimalleihin raikkaalla, yllättävän suoralla ja perinteisellä nykytanssiteoksella, jonka esittää kahdeksan 10–14-vuotiasta tyttöä.
Koreografia on luotu alunperin kahdeksalle 34–56-vuotiaalle naistanssijalle. Teoksessa WOMEN [2011] kokeneet tanssitaiteilijat neuvottelevat asemastaan näyttämöllä ja pohtivat onko nykyajan tanssijoille olemassa ihanteellista ruumiinkuvaa. Dehaes on siirtänyt alkuperäisteoksen liikkeet edelleen tytöille, jotka ensi silmäyksellä tuntuvat liian nuorilta tämänkaltaisiin koreografioihin. Tytöt kuitenkin uudelleentulkitsevat abstraktin materiaalin omasta näkökulmastaan, käsitellen esityksessään erityisesti ystävyyttä ja yhdessä olemista. Valoisassa ja virkistävän vakavassa teoksessa yleisö saa mahdollisuuden tutustua kahdeksaan nuoreen ja itsenäiseen persoonallisuuteen heidän kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen.
”Toisin kuin jotkut nuoret ammattilaiset, nämä tytöt eivät lavalla huolehdi liikaa omasta kunnianhimostaan. Heitä kiinnostaa tarina, jonka he haluavat kertoa meille. Ja tuo tarina on kauneudessaan vastustamaton” – Sarah Van Kersschaever, De Standaard
GIRLS soveltuu mainiosti myös nuorille katsojille.
Ugo Dehaes (s. 1977) on PARTS:sta valmistunut koreografi ja tanssija sekä brysseliläisen Kwaad bloed -ryhmän taiteellinen johtaja. Dehaes on tehnyt taiteellisia projekteja lasten ja nuorten kanssa sekä yhteistyötä useiden eri taiteilijoiden ja koreografien – mm. Charlotte Vanden Eynde ja Karen Levi – kanssa. Tanssijana hän on toiminut mm. Meg Stuartin, Nada Gambierin, Arco Renzin ja Heine R. Avdalin teoksissa.
Lippuvaraukset 2.1.2014 alkaen Tiketistä, 0600-1-1616 (1,78 € / min + pvm), joka päivä 9–21.
GIRLS (2013)
Koreografia Ugo Dehaes
Yhteistyössä Natascha Pire
Tanssi Silke Dendooven, Aster Henderieckx, Laetitia Janssens, Olivia Kastoun, Rune Leysen, Ella Nilis, Flo Van Genechten, Anouschka van Keulen
Tuotantoassistentti Jana Debruyne
Tuotanto fABULEUS (Leuven)
Yhteistuotanto TAKT (Neerpelt), C-Mine (Genk)
Kuva Amaury Avermaete
Esitys on toteutettu Départs-verkoston tuella. EU n kulttuuriohjelma rahoittaa Départs-verkoston toimintaa.
50 min.
Taiteiljatapaaminen 4.2.
25/15 €
PANNUHALLI