Studien über Hysterie -teoksen ensi-ilta oli itsenäisyyspäivänä 6.12.1991 Kaapelitehtaan Suurjännitelaboratoriossa, Zodiak Presents ry:n tuottamana. Nyt tämä suomalaisen nykytanssin ehdottomiin klassikoihin kuuluva teos palaa uuden rekonstruktion myötä juhlistamaan Zodiakin 20/30-vuotisjuhlavuotta.
Teoksen lähtökohtana on Sigmund Freudin ja Josef Breuerin tunnettu tutkimus vuodelta 1895. Teos luo käsitteellisen kaavakuvan, jonka stereofoninen rakenne on hysterialle ominaista. Muina merkitsevinä osina teoksen struktuurissa ovat muistumat ja tukahdutetut affektit klassista wienervalssia unohtamatta.
Studien über Hysterie synnytti heti ensi-iltansa jälkeen kiihkeän julkisen keskustelun, jonka asetelmat toistuivat tulevina vuosina moneen kertaan. Perinteisellä tavalla esittävän tanssin taakse asettunut valtakritiikki kykeni luopumaan torjunta-asemistaan vasta pitkälle 2000-luvun puolella.
Uudessa rekonstruktiossa on tätä versiota varten tehty epilogi. Teos on rekonstruoitu kerran aiemmin, vuonna 1998 Kiasma-teatteriin osana Nykytaiteen museo Kiasman avajaissyksyn ohjelmistoa.
Lue Sanna Kekäläisen Studien über Hysterie -teosta käsittelevä haastattelu verkkosivujemme Päiväkirjasta.
Teoksen alkuperäisversion taltiointi on katsottavissa Vimeossa 22. elokuuta saakka. Klikkaa alta tallenteeseen (klikkaa tekstiä Watch on Vimeo):
tallenteeseen.
Kantaesitys
STUDIEN ÜBER HYSTERIE ZWEI
Käsikirjoitus, koreografia ja tila Sanna Kekäläinen
Tanssijat
Osa 1 Janne Marja-aho
Osa 2 Maija Karhunen, Andrius Katinas
Valosuunnittelu Anniina Veijalainen
Tuotantovastaava Lilja Lehmuskallio
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, K&C Kekäläinen & Company
Kuva Lilja Lehmuskallio
Teosalustus pe 18.8. klo 18.15–18.45, Hima & Sali / Kaapelitehdas
Taiteilijatapaaminen ti 22.8. esityksen jälkeen.
Kesto 90 min
Liput 25/18/15€
ZODIAK STAGE