Tanssi kotiin on jatkoa suursuosion saavuttaneelle Helsingin juhlaviikkojen Taidetta kotiin -sarjalle. Tänä vuonna on tanssin vuoro toteutua kaupunkilaisten kotona. Rakastetut tanssitaiteilijat Leena Gustavson ja Reijo Kela luovat ainutkertaisia esityksiä ennalta valittujen kotien sekä isäntäperheen, yleisön ja esitystilanteen ehdoilla.


Leena Gustavsonin mielestä jokainen keittiö on tanssin arvoinen. Tänään keittiössä on Gustavsonin suklaakakuntuoksuinen koreografia, jossa eri isäntien ja emäntien keittiöt näyttäytyvät näyttämötiloina, kertojina arjessa ja juhlassa.


Reijo Kela palaa ilolla pienimuotoiseen. 80-luvulla hän teki tanssiesityksiä jopa yhdelle katsojalle kerrallaan, eivätkä kotiesiintymisetkään ole olleet hänelle vieraita. Elokuussa Kela vierailee helsinkiläisissä yksityiskodeissa retrospektiivisella esityksellään Tanssivia tarinoita.

 

 

Kuva poistettu.

Kantaesitys
TANSSI KOTIIN

Tänään keittiössä
Koreografia ja esitys Leena Gustavson
Sävellys Jukka Gustavson
Kuva Elina Brotherus
Tuotanto Helsingin juhlaviikot, Zodiak – Uuden tanssin keskus, Leena Gustavson

Tanssivia tarinoita
Koreografia ja esitys Reijo Kela
Kuva Elina Brotherus
Tuotanto Helsingin juhlaviikot, Zodiak – Uuden tanssin keskus, Reijo Kela

Liput 25 €

Lipunmyynti alkaa 1.8. Lippupalvelussa.

Esityspaikoiksi valittujen kotien osoitteet ilmoitetaan lipun lunastamisen yhteydessä.