Janina Rajakankaan uusi teos Niitty saa ensi-iltansa Zodiak Stagella 2. joulukuuta. Kysyimme Janinalta muutamia kysymyksiä teoksen lähtökohdista.
Mistä idea teokseen syntyi?
Olin isäni luona käymässä ja hän luultavasti sanoi jotain, joka sai mut miettimään meidän välisiä valtarakenteita. Luultavasti hoidin häntä. Olen tehnyt niin jo pitkään. Silloin tällöin kannatellut hänen päätään, raajojaan ja keinutellut hänen suurta kehoaan. Ottanut syliin, tavallaan. Mietin ristiriitaa sen välillä miltä hän näyttää, mitä hän esittää ja miltä hän tuntuu. Ajattelin, että haluan tehdä töitä hänen ikäistensä miesten kanssa. Selvittääkseni miten patriarkaatti näkyy meidän suhteessa. Että onko hän mun patriarkaattini? Tai hänen ja hänen sielunveljiensä asenteet ne rakenteet, joita toivon murtavani?
Mikä tällä hetkellä tuntuu olevan esityksen ydinteema?
Muodonmuutos ja rakenteiden ja oletusten purkaminen. Esimerkkinä haarniskoissa tanssiminen. Haarniskat on valittu tanssijoille fyysiseksi esteeksi, symboloimaan joustamattomia rakenteita.
Olen tehnyt teosta kahden eri ryhmän kanssa. Tanssijoiden Tuure Kaukua ja Kauri Sorvari sekä mainitsemani iäkkäämmän miesjoukon. Niitystä tuli koronarajoitusten takia kolmiosainen, koska pitkään ei ollut mahdollista työskennellä isän ikäisten kanssa. Halusin kovasti jo harjoituksiin, joten aloitin työpajojen sarjalla. Tuure ja Kauri ilmoittautuivat mukaan. Isän ikäisten kanssa aloitin hiekkakentällä ulkona ja virtuaaliharkoilla.
Me ei kesään mennessä päästy työskentelemään koko porukalla. Sitten syksyllä ihaistuin jokaiseen osaan niin etten halunnut yhdistää niitä. Tuuren kanssa koreografioitu soolo esimerkiksi lähti vain lentoon ja se oli pakko tehdä.
Ymmärsin, että haluankin juuri tehdä tansseja. Niityssä on kolme tanssia ja laulu. Kysyn Niityssä miten kauan tanssin dramaturgia kantaa kullakin hetkellä? Mitä eroa on tanssin ja esityksen koreografioimisella? Jos sanon itselleni, ”tämä on tanssi” suhtaudun kevyemmin, se on niin kuin tutkielma tai lähestyminen.
Niityssä en muovaudu totuttuun (mielestäni) teatteritraditioon nojaavaan ”koko illan” esitykseen vaan mieluummin teen koreografiaa sen omilla laeilla. Mietin, olisiko tanssilla enemmän annettavaa mulle jos se ei olisi venytetty näytelmän kestoon? Ainakin tämä minulle uusi dramaturginen kulma vapauttaa liikkeen äärelle eri tavalla. Se on myös helppoa katsottavaa just nyt kun olen hyvin väsynyt ja keskittyneisyyteni hapuilee.
Miksi pyysit mukaan juuri Heikki Laitisen?
Monestakin syystä. Heikki Laitinen on mun puolison isä ja kun tässä käsittelen omaa suhdettani isän valtaan, niin se tuntui hyvältä linkiltä. Heikki on myös kansanmusiikin emeritusprofessori eli alansa huippua ja minua kiinnostaa äänen koreografioiminen ja liikkeen ja muun ruumiillisuuden rytmi. Hän on Teini-teokseni (2017) kohdalla muun muassa kritisoinut sitä, että tanssijoiden laulua ei ole harjoitettu. Niityssä hän työstää juuri esiintyjien laulua ja äänen käyttöä ja johtaa neljästä miehestä muodostuvaa kuoroa.
Mikä sinua erityisesti kiinnostaa liikkeen ja äänen yhdistämisestä?
Niiden yhteinen ruumiillisuus. Kummatkin liikuttavat minua.
Voitko avata hieman tarkemmin sitä millainen äänen rooli on Niityssä?
No, Niityssä on kolme osaa, joissa kaikissa ääntä käytetään osana liikettä, sen parina. Se kumpi edellä mennään, vaihtelee. Liike vai ääni. Heikki ajattelee, että ääni on ruumiillisempaa kuin liike. Olen eri mieltä. Tai ajattelen että ne ovat vähintään samanvertaisia.
Teoksessa on älyttömän upea keskiaikainen laulu, jonka Kauri Sorvari ja Heikki esittävät, amatöörikuoro, jota Heikki johtaa ja jonka kanssa esiintyy, sekä mun, Tuure Kaukuan ja Tuuli Kyttälän kehittämä muotoaan muuttava soolo-olento, joka ääntelee. Sitten siinä on haarniskoja, niistä kuuluu valtava ääni, jota me ollaan myös pyritty koreografioimaan tai säveltämään.
Niitty Zodiak Stagella 2.–18.12.2021