Laura Jantusen ja työryhmän teos Talvi saa ensi-iltan tiistaina 22. tammikuuta. Kysyimme ennen ensi-iltaa Lauralta teoksen taustoista ja syntyprosessista.
Millaiselta talven persoona tällä hetkellä näyttää? Onko sillä esimerkiksi joku tietty maku, haju, muoto?
Helsingissä on varsin pitkä pimeyden ja epämääräisyyden aika. Keinovalo valaisee, kun luonnon valo ei riitä näyttämään. Talvella yksityiskohdat katoaa, ensin pimeyden sitten lumen takia. Tänä vuonna lunta ei hirveästi ole ollut, vähän siellä täällä. Jos lunta olisi enemmän kaikki pyöristyisi piiloon sen alle, valkoisuus kadottaisi olioiden yksilöllisyyden. Jollain lailla samuuttaisi kaiken.
Pyöreys on kyllä yksi talven kantava muoto tai se muoto, millä talvi eroaa muista vuodenajoista. Tajusin sen viime maaliskuussa, kun olin Mustarindan residenssissä Hyrynsalmella. Siellä oli lähemmäs metri lunta. Lumi heijastaa lähes kaiken valon itsestään pois, imee äänen ja peittää maat.
Talvella on taipumusta olla varsin hajuton tai on sillä se kylmyyden haju. Alkutalvesta voi vielä olla kasvikunnan kuoleman lemua, mutta sekin on sellainen epämääräinen, että siitä on vaikea lähteä puhumaan. Tietysti kylmässä selkeät hajut korostuu, kuten Meiran tehtaan kahvinpaahtopäivän tuoksu.
Entä miten kuvailisit kehollista kokemusta talvesta?
Ulkona kylmässä on pakko pysyä liikkeessä, ettei palellu. Talven kehollisuus tuntuukin jakautuvan kahteen: käpertymiseen ja jatkuvaan liikkeeseen. Kylmyys käperryttää ja jotenkin puuduttaa kehot vaatekasojen alle, jolloin liikkuminen on vaivalloista ja vaatekerrastojen takia keho laajenee normaalista huomattavasti. Liikkumisesta tulee pehmeiden törmäysten sarja, kun ei hahmota talvitakin vaatimaa tilaa julkisissa kulkuneuvoissa.
Talven kehollisuuden toisesta ääripäästä löytyy sitten talvilajien mahdollistama vauhti ja liuku. Esimerkiksi hiihto ja retkiluistelu tarjoaa niin upeita vauhtiin ja liikkeeseen katoamisen hetkiä. Keho puskee eteen päin, maisemat virtaa ja mieli vapautuu.
Millaisia näyttämöllisiä olomuotoja yllä olevat asiat ovat saamassa?
Pohdittiin yhdessä työryhmän kanssa sitä miten talvi meille näyttäytyy. Keskustelussa piirtyi esiin nykyisten talvien realiteteetit; kuten pitkät pimeyden jaksot, lumettomuus ja keinotekoinen päivän pitkittäminen sähköllä. Samalla talveen tuntui kuuluvan jonkinlainen fantasian kerros. Talvelta odottaa tiettyä hetkeä, jolloin talvi täydellistyy. Minulle se on aurinkoisen päivän ja valkoisten hankien yhdistelmä.
Näiden ajatusten kautta ollaan lähdetty tutkimaan, että mitä talvi kunkin välineen kautta suodattuneena tarkoittaa. Siten ollaan tanssittu, kukin välineellään. Olen pitkään uneksinut teoksesta, jonka kaikki elementit tanssivat yhdessä: valo, ääni ja liike. Katsotaan minkälaiseen herkkään muotoon tämä haaveilu vie.
Kuva: Maija Mustonen