Tanssitaiteilija Mira Kauton koollekutsuma työryhmä viimeistelee parhaillaan uutta teostaan BS/BF. Kysyimme Miralta muutamia kysymyksiä teoksen taustoista.
Mistä teoksen nimi BS/BF tulee?
Nimi tulee Morten Andersenin valokuvakirjasta BLÅ SKOG/BLUE FOREST (omakustanne, 2009). Vietin paljon aikaa kirjan kuvien kanssa kymmenisen vuotta sitten, kun asuin suurkaupungissa, jossa ei ollut pieniä villiintyneitä puistoja lukuunottamatta koskemattomampaa luontoa.
Andersenin kirjan kuvien katsominen oli lepoa suurkaupungissa olemisen jäykästä ja ennalta määrätystä logiikasta. Kirja ja sen (ainakin näennäisen) lavastamattomien kuvien tarjoama muistutus toisin toimimisesta ja muiden ympäristöjen avautumisesta jäi kytemään, varmaan koska koin kaupungin ja kirjan kuvaamien ympäristöjen ehdottamat tavat toimia ja olla keskenään ristiriitaisina.
Tanssimisessa ja koreografiassa mielestäni hauskimpia asioita ovat ristiriitaisuus ja mahdollisuus toimia aivan toisin kuin tanssille varatun tilan tai esityksen ulkopuolella. Nämä yhtäläisyydet itselleni tärkeissä asioissa kirjan ja tanssiesityksen tekemisen välillä saivat minut yhdistämään nämä kaksi.
Ennakkotekstissä todetaan, että BS/BF on tanssiteoksen muotoon asettunut fantasiametsä. Millä tavalla tällä hetkellä ajattelet metsämetaforaa suhteessa tulossa olevaan teokseen?
Metsämetafora on hyvin löyhä, ja lähinnä sen tarkoitus on antaa mahdollinen katsomisohje. Teosta voi kokea alati avautuvana tai muuttuvana maisemana, sekä yleisöstä käsin että esiintyjänä lavalta. Fantasiametsä viittaa myös tuohon aiemmin mainitsemaani mahdollisuuteen toimia toisin, fantasiametsässä eivät päde samat säännöt kuin muualla. Se on ehkä leikkisämpi ja vähemmän vakava tapa puhua siitä, mikä esitystilassa on erityistä.
Mitä tanssiminen sinulle pohjimmiltaan on?
Monenlaista. Olen tanssinut niin pitkään, että se helposti tuntuu yksinkertaisimmillaan asialta, jota tekee ja joka kuuluu elämään. Tällä hetkellä se tuntuu parhaimmalta silloin, kun ajatteleminen ei ehdi tanssimisen mukaan, kun ajatukset ovat jatkuvasti vähän jäljessä tanssista, jolloin on mahdollista lähinnä vain huomata vähän jälkijunassa mitä keho tekee. Tällainen oman toiminnan tarkkaileminen on muissa tilanteissa tosi harvinaista. Se on ihmeellinen yhdistelmä hervottomuutta ja kontrollia.
Lähestyn koreografian tekemistä nimenomaan tanssimisen kautta. Yritän siivilöidä tanssimisesta eroon tekijöitä, jotka liittyvät enemmän sen ulkopuolisiin asioihin, kuten esitystilan, esittämisen tai ammattilaisuuden käytäntöihin.
Ennakkotekstissä todetaan myös, että BS/BF on suoraa jatkumoa teoksessa Station to Station to Station alkaneelle yhteistyölle erityisesti Timo Kaukolammen ja Jenni Pystysen kanssa. Voitko avata tätä vähän enemmän, esim. millaisten asioiden tai teemojen parissa olette jatkaneet työskentelyä?
Itselleni meidän yhteistyössä on parasta oikeastaan samat aspektit kuin muiden kanssa yhdessä tanssimisessa. Jokainen lähtee alkuperäisestä ehdotuksesta omaan suuntaansa täydentäen ja laajentaen alkuperäistä ajatusta siihen asti, kunnes tullaan taas yhteen ja teos on paljon monimuotoisempi kuin mitä yksin olisin osannut kuvitella. Olen pitkään ollut inspiroitunut heidän työstään.
En osaa sanoa, mitä konkreettisia yhteisiä teemoja tai asioita meidän yhteisessä työssä on, enemmän se on joku epämääräisesti kuvailtava jaettu tunnelma, ehkä tässä se fantasiametsä.
BS/BF nähdään Zodiak Stagella 9.9.–19.9.2021. Katso esitysajat ja lisätiedot teoksen esittelysivulta.