Aivan lokakuun lopussa saa ensi-iltansa Veli Lehtovaaran, Eija-Liisa Ahtilan ja Jani Hietasen yhteistyönä syntyvä triptyykkiteos Nimeämätön luonto | Osat I–III. Kolmiosainen esitys kuuluu Zodiakin ja Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmistoihin.
Kysyimme Veli Lehtovaaralta muutamia esityksen taustaa ja kontekstia valaisevia kysymyksiä.
Mikä tai mitkä asiat yhdistävät triptyykin kolmea osaa?
Triptyykin kolmea osaa yhdistää tekijöidensä lisäksi kysymys ekologisesta poetiikasta; sen suhteesta esiintyviin vartaloihin ja eri tavoin rakentuviin näyttämöihin.
Kokonaisuutta voi luonnehtia koreografiseksi installaatioksi, joka on paikka-sensitiivinen ja muodoltaan triptyykki. Esiintyjät neuvottelevat suhteen ympäristöön uudestaan jokaisessa osassa eri tavalla. Tanssi hahmottuu osallisuutena liikkeeseen ja muotoihin, jotka ovat jo läsnä ja tekeillä eri paikoissa. Tanssivat vartalot asuttavat ympäristöjä ja keskustelevat niiden kanssa. Energian ja informaation liike vartalon, yhteisön ja elinympäristön tai kasvupaikan välillä on minulle koreografinen kysymys.
Miten määrittelet käsitteen "ekologinen poetiikka”?
Tällä hetkellä ajattelen ja koettelen ekologisen poetiikan käsitettä raja-alueena, jossa taiteen herkkyys ja voima jäsentää merkityksiä risteää ekologioita koskevan tutkimuksen ja tiedon kanssa. Omassa työssäni tarkastelen käsitettä suhteessa erityisesti koreografiseen kirjoitukseen ja tanssin ruumiilliseen harjoittamiseen erilaisissa ympäristöissä ja olosuhteissa. Raja-alueet ovat kiinnostavia, sillä ne ovat usein monimuotoisuuden hotspotteja.
Lisäksi minua askarruttaa, miten tanssitaiteen piirissä liikkuva hiljainen tieto ja ruumiillinen toiminta kykenisi osallistumaan vahvemmin ekologisia ongelmia koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tanssin potentia jäsentää ihmistoiminnan suhdetta muihin elollisiin olentoihin ja ympäristöihin ruumiillisuuden, aistisen kokemisen ja koreografian tulokulmista on mielestäni suuri.
Minkälainen merkitys kansainvälisillä residensseillä on ollut tämän kokonaisuuden luomisessa?
Residenssi Pariisissa, La Briqueterie CDCN, kesäkuun alussa oli aivan ihana. Koko esiintyjäryhmä osallistui työjaksolle, mikä oli erityistä ja hyvin tärkeää jatkon kannalta. Loimme residenssin aikana liikkeellisen ja esiintyjäntyöllisen perustan teokselle. Keskityimme Pariisissa triptyykin ensimmäiseen osaan ja järjestimme avoimen harjoituksen, joka oli tupaten täynnä. Se yllätti kaikki! Toisaalta Eija-Liisan työ tunnetaan Pariisissa hyvin, joten se toi paikalle myös kuvataiteen yleisöjä.
Antwerpeniin, wpZimmer, menimme heinäkuussa pienemmällä kokoonpanolla ja residenssi oli hyvin eri tyyppinen. Koen, että koreografiaan muodostui yllättäviäkin kerroksia. Esimerkiksi esiintyjien ääni kumpusi ulos ruumiista väkevällä tavalla ja rikastuttaen liikkeellistä materiaalia. Keskityimme Antwerpenissa erityisesti triptyykin toiseen osaan. Työjakson aikana pääsin käymään Alok Vaid-Menonin ja Kae Tempestin keikoilla. Ne olivat vaikuttavia ja siirsivät jotakin myös tämän teoksen sisällä.
Miten päädyit tekemään yhteistyötä Eija-Liisa Ahtilan kanssa?
Olen seurannut Eija-Liisan työtä Rinnakkaiset maailmat (Kiasma, 2013) näyttelystä lähtien. Olin näyttelystä erittäin vaikuttunut, se oli merkittävä kokemus ajatellen myös oman taiteilijuuteni muodostumista. Eija-Liisa tuli katsomaan teostani Väärinaseteltu (LM & Zodiak, 2015) mediakeskus Lumeen näyttämöllä ja oli puhunut siitä jälkikäteen ystävälleen Raija Ojalalle, Zodiakin silloiselle toiminnanjohtajalle.
Kuulin tästä Raijalta ja kysyin Eija-Liisalta haluaisiko hän tavata. Siitä alkoi rikas ja moninainen keskustelumme, joka jatkuu edelleen ja muodostaa maaperän yhdessä tekemiselle. Teimme ensimmäisen kerran yhteistyötä Peltotiekeskustelu teoksessa (Zodiak, 2018). Kyseinen teos on tämän triptyykin toisen osan perustana ja kierrätämme siitä joitain elementtejä.
Nimeämätön luonto | Osat I–III esitetään välillä 30.10.–13.11. Jokainen osa nähdään eri esityspaikassa.
Teos on myös osa Veli Lehtovaaran taiteellista väitöstutkimusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.