Tänä keväänä pääkaupunkiseudun kouluissa on kiertänyt koreografi Janina Rajakankaan ohjaama teos Teini. Koululaiskiertue on ollut osa Jane ja Aatos Erkon säätiön mahdollistamaa Zodiak-nuoret-hanketta. Tässä Päiväkirja-tekstissä kokemusta avaa yksi esityksen nuorista tanssijoista.
Moi, olen 16-vuotias Seela Merenluoma ja yksi uusista Teini-teoksen tanssijoista. Haluan tämän tekstin avulla jakaa ajatuksiani teoksesta tanssijan näkökulmasta sekä tuoda myös katsojien näkökulmia esille.
Teini on koreografi Janina Rajakankaan luoma nykytanssiteos nuoruudesta. Teoksen kautta pääsee lähelle nuoren pään sisällä olevaa maailmaa, vaihtuvia tunnetiloja ja ahdistavia tilanteita. Teini on osa Zodiak-nuoret-hanketta, jonka tavoitteena on tuoda nykytanssia tutummaksi nuorelle yleisölle.
Teos on alun perin luotu vuonna 2017 Zodiakin lavalle jokaiselle nähtäväksi. Zodiak-nuoret-hanke mahdollisti vuonna 2021 Teini-teoksen uudelleen luomisen uudella kokoonpanolla. Nyt esityksen kohderyhmänä myös ovat itse teinit. Osa nykyisen Teinin tanssijoista ovat alkuperäisestä Teini-kokoonpanosta, osa on taas aivan uusia. Hanke on mahdollistanut Teini-teoksen esittämisen lukioissa, ammatti- ja yläkouluissa vuosina 2021-2022 tapahtuvalla ”koululaiskiertueella”.
Tuntuu aivan uskomattomalta olla osana tätä 7 upean tanssijan kokoonpanoa. En voisi olla onnekkaampi saadessani unelmatyöni, mutta myös unelmakokoonpanon, jonka kanssa voin yhdessä luoda ja jakaa rakasta intohimoani, tanssia. Teoksen teemojen avulla olen pääsyt tutustumaan omaan itseeni, löytämään uusia reittejä kehon liikuttamisessa ja avartamaan ymmärrystäni yhteiskunnastamme. Olen oppinut itsestäni ja muista todella paljon uutta.
Muistan, että kun keväällä 2021 kävelin ensimmäisen kerran Kaapelitehtaalla Zodiakin B2 harjoitussaliin, jossa odottivat muut Teinin tanssijat, minua suorastaan pelotti. Katsoimme vuoden 2017 Teini-teoksen yhdessä projektorilta ja jaoimme siitä ajatuksia.
Olin aluksi valehtelematta järkyttynyt siitä, että teos oli yli tunnin kestoinen ja aivan erilainen, mitä ajattelin. Alkujärkytys laantui, kun aloimme työstää teosta kovaa tahtia ja tutustumalla loimme turvaa sekä luottamusta ympärillemme.
Aluksi harjoitukset menivät eniten äänenkäyttöön ja katsekontaktin harjoitteluun. Katse on teoksessa merkityksellinen elementti, joka voi luoda katsojalle turvaa, järkytystä tai mitä vain sitä väliltä. Olen itse saanut tanssijana katseen harjoittelusta paljon itsevarmuutta ja rohkeutta. Käytän katsetta arjessani enemmän ja olen paljon avoimempi esillä olemiseen, mitä olin ennen Teiniin tultuani.
Teos alkaa katsojien tullessa sisään ja etsiessään paikkoja tanssimaton ympäriltä. Me tanssijat menemme lähelle katsojia ottamalla heihin katsekontakteja. Tämä luo tietynlaisen ensitapaamisen ja luottamuksen esiintyjän ja katsojan välille. Monille katsojille katse voi tuntua tunkeilevalta ja ahdistavalta ja se on täysin ymmärrettävää. Reaktiot ovat yksilöllisiä. Olemme harjoituksen myötä tottuneet katsomaan ihmisiä silmiin, mutta ensimmäisillä kerroilla se tuntui suurimmasta osasta meistäkin aivan samalta.
Teos on jatkuvaa vuoropuhelua liikkein, elein ja äänillä. Tämän takia teoksen elementit luovat katsojalle varaa tulkita sen merkitystä itselle. Itselleni teos on selvä kaari teiniydestä, siitä, miten nuori kaipaa muilta hyväksyntää, miten rajoja täytyy kokeilla ja siitä, miten tunteet vievät joskus vallan ja lamaannuttavat täysin.
Yhdessä kohtauksessa meillä on koko naamaa peittävät naamarit, eli ”ukkomaskit” naamalla. Tanssimme kohtauksessa hieman epäsoveliaasti kuvastaen vanhoja miehiä, jotka esittävät teinejä ja yliampuvia tanssiliikkeitä. Maskit antavat suojan/näkymättömyyden tunteen ja tuovat rohkeutta tanssia räväkämmin ja siinä rajoilla voiko niin tanssia niin monen edessä. Niin se mielestäni on, että kun ihmisen omaa henkilöllisyyttä peittää jokin tekijä, vaikka se olisikin naamaa peittävä maski tai vaikka feikkikäyttäjä netissä, on helpompi mennä omien ja muiden rajojen yli.
On arvokasta tehdä tällaista kulttuurityötä, koska monipuolista taidetta esitetään peruskouluissa yllättävän vähän. Tämän huomaa erityisesti kouluissa, joissa ei ole taidepainotusta. Nuoret ovat vähemmän kiinnostuneita ja mukana teoksessa, koska nykytanssin näkeminen voi olla heille täysin uutta ja täysi vastakohta heidän kiinnostuksensa kohteille.
On kuitenkin ilahduttavaa nähdä, kuinka nuoret katsojat lopulta lämpenevät alun jännityksestä tai villiintyneisyydestä teoksen katseluun mielenkiinnolla. Uskon, että monelle Teini-teos merkitsee todella paljon, vaikka sitä eivät kaikki paineen alaisena tai muuten vaan haluaisi myöntääkään. Ajatus, että meillä tanssijoilla on tärkeä rooli näyttää katsojille, että me olemme heitä varten esiintymässä, tuntuu merkittävältä. Haluamme tuoda esille tunteiden hyväksymistä, sitä että on ok, jos on paha olla tai ahdistaa. Kaikki tuntee joskus niin, mutta kukaan ei saa jäädä tunteiden kanssa aivan yksin.
Teinin elämä voi olla vahvaa elämää, tunteikasta, elämysrikasta, yksinäistä, kivaa, ärsyttävää ja mitä vain niiden välitä. Me olemme nuoria, kaiken ei tarvitse olla heti lukkoon lyötyä ja valmista, meillä on vielä paljon arvokasta elämää jäljellä ja hyviä kokemuksia edessä. Teoksen lopussa tunnelma kevenee kannustaviin lauseisiin esimerkkinä: ”When people grow and glow, life becomes very happy.” Lauseet ovat lopputekstinä muistuttamassa elämän tärkeydestä ja siitä, miten tärkeää on saada kasvaa, kukoistaa ja olla teini.
Kuvat: Uupi Tirronen, kuvavalinnat: Seela Merenluoma. Kuvat on otettu Teinin esityksestä Helsingin kuvataidelukiossa toukokuussa 2022.