Kaksivuotisen housekoreografikautensa aikana sekä koreografina että opettajana Ervi Sirén on tuonut esiin tanssijoiden persoonallisuutta omalla herkällä ja kuuntelevalla tyylillään. Pitkäjänteisessä yhdessä työskentelyssä tanssijuudesta on avautunut yhä uusia tasoja ja sävyjä.

Syyskuussa Zodiakissa saa ensi-iltansa Sirénin uusi tarkoituksellisen keveästi ja leikkien toteutettu ryhmäteos Vihje ilosta. Teoksen tanssijakvarteton muodostavat Hanna Ahti, Elina Hauta-aho, Eeva Muilu ja Nina Viitamäki.

Sirénin työskentelytavalle on ominaista erilaiset tanssilliset liiketeemat ja -tehtävät ja niiden moninainen variointi.

Joskus havaitsemme. Joskus otamme vastaan. Joskus reagoimme.

 

Video

Tyyli on tuttua Ervi Siréniä, eli esitystä ei voi purkaa teoiksi, teemaksi tai harkituiksi kompositioiksi. Sen sijaan katsoja salakavalasti imetään johonkin näkymättömän kenttään, jota hallitsevat energian vastinparit: apaattisuus ja ilo, hidas ja dynaaminen. Esitys sanoo, ettei toista ilman toista. Näin vahva lataus voi syntyä vain kypsien taiteilijoiden yhteistyöstä.(...) Sitä, mikä tanssijoita liikuttaa, on vaikea sanallisesti tavoittaa, mutta sen jonkin lopputulos on todella pysäyttävä.

Marja Hannula, Helsingin Sanomat 12.9.2011

Kantaesitys
Ervi Sirén Vihje ilosta

Koreografia Ervi Sirén
Tanssijat Hanna Ahti, Elina Hauta-aho, Eeva Muilu, Nina Viitamäki
Äänisuunnittelu Aake Otsala
Valosuunnittelu Anna Pöllänen
Kuvat Uupi Tirronen
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Ervi Sirén

Yleisökeskustelu esityksen jälkeen 14. 9.

Liput 20/12 €