Zodiakin ensi-iltatestaajat ovat utelias joukko nykytanssin katsojia, jotka käyvät katsomassa kevään 2025 kantaesitykset. Tällä kertaa pääset lukemaan, mitä ajatuksia testaajissa herätti Sari Palmgrenin teos Viimeiset hitaat.
"Alkuun ennakkotekstien perusteella mietin onko tämä esitys vaan ”hittipotpuri” ja miten se oikein toimisi. Mutta yllätyin kuinka paljon esitys vaihteli. Käytiin klubilla, oltiin eläinmaailmassa ja sitten oli niitä tunnettuja hittejä."
"Ihan alkuun, mulla oli semmonen fiilis, että en tule pitämään tästä. Mua ärsytti se diskomainen rekvisiitta ja ne hitit. Mutta sitten kun aika nopeasti alkoi tulemaan aika outoakin tanssijoiden liikettä niin tajusin, ettei tämä ole niin ennalta-arvattavaa kuin olin ajatellut."
"Esityksestä tuli nostalginen tunnelma, muistin jokaisen biisin ja niihin liittyi taas omia muistoja ja tunnelmia."
"Lähtökohtana näin tunnistettavat elementit saattaa olla haastava, mutta tanssijoiden liikekieli yllätti. Tämä oli tosi fyysinen esitys ja tanssijat olivat toki tosi sulavia ja notkeita. Lisäksi esityksessä oli myös todella epäinhimillisiä liikkeitä ja rujoutta. Mietin paljon, onko tässä nyt ihminen vai joku muu."
"Esitys piti varpaillaan sen vuoksi, kun esityksessä oli paljon liikettä, säntäilevää, muutosta ja yleisön päälle tulevaa. Oli mielenkiintoista, kun istuimme niissä pöydissä tanssilattialla, niin liikkeen tunsi ihan siitä lattiasta töminänä omassa kehossaan."
"Rakastin niitä asuja, jotka oli aivan överit ja läsnä oli ihan kaikkea!"
"Lavastus vanhoine cd-levyine oli oli selkeä ja viritti tunnelmaan. Valaistus oli upea."
"Nautin tosi paljon siitä alusta, kun tanssijat olivat anonyymejä heidän kasvojen ollessa peitettyjä. Dynamiikka muuttui täysin, kun tanssijoiden kasvot paljastuivat. Esitykseen tuli erilainen tuntu."
"Tilaa käytettin myös todella laajasti. Alussa oltiin siellä reunoilla ja pelokkaita. Mutta sitten lopulta ne pelot karisi pois."
"Mua nauratti ja hymyilytti tosi paljon. Se oli ihanaa. En olisi varmaan ajatellut sitä luontokatoa, jos en olisi lukenut siitä etukäteen. Enemmän tuli ajatuksia romanttisesta rakkaudesta ja siitä kaikesta kanssakäymisestä."
"Tuli mieleen se hetki klubin sulkeutumisen jälkeen. Kun oli lähestymisyrityksiä ja hyljeksintää. Semmosta epätoivoa, että lajinsa viimeiset yrittää tässä löytää toisiaan."
"Esityksessä oli hienosti pystytty yhdistämään kaksi toisilleen vierasta ympäristöä. Yökerhon hämyisää tunnelmaa että luontokadon mukanaan tuomaa lajien katoamista. Näitä ei äkkiä ajateltuna osaa liittää samaan ajatusketjuun, mutta mikä ettei. Toimi!"
"Tää teos oli hieman hankala teos ja samalla jotenkin huvittava. Mietin monessa kohtaa, että tää kuvaa hyvin ihmisten semmosta sympaattista, vähän naurettavaa räpiköintiä suhteessa toisiin, kaikkeen ja luontoon. Niinhän me eletään."
"Myös tanssijoiden kesken oli tosi erilaisia tulkintoja tilanteesta. Toinen saattoi olla ihan taivaissa ja rakastunut ja kannateltu, ja toinen hänen allaan on ihan luhistumisen partaalla."
"En ole varma, jäikö tästä hyvä tai toiveikas fiilis. Siinä ehkä haettiin semmosta, mutta en ole varma onnistuiko se. Ei ole onnellista loppua - on vaan tiettyjen ihmisten onnellisia loppuja. Tai se oli siinä esityksen lopussakin läsnä, kun sai mennä tanssimaan sitä viimeistä hidasta jos halusi - osa lähti vaan menee yksin kuin lajinsa viimeisinä, osa jäi vähän kattoo ujosti ja jotkut onnelliset meni tanssimaan."