Koreografi Sari Palmgrenin uusi teos Viimeiset hitaat on tunnettujen hittien siivittämä balladi luontokadosta. Teoksen pohjavireenä on toivo ihmisen luontosuhteen avautumisesta kohti toiseutta ja tuntematonta ennen viimeistä yhteistä tanssia.

Uupunut retkeilijä piirtyy maisemaan ja kohtaa oman rajansa. Sammalmättäällä mikroskooppisen maailman kautta tarkasteltuna hän käy läpi lakastuneet suhteensa ja löytää haurastuneen yhteyden uudelleen. 

Yksilöt muodostavat pareja
parit ketjuja
Ketjut muodostavat rihmastoja 
Kuvittelen ympärilleni kiertyvät varret
Haarautuvat, yhtyvät ja huojuvat
Kun kasvi ja sieni syleilevät toisiaan niin intiimämpää asentoa on vaikea kokea.

Viimeiset hitaat tihkuu tunnetta ja nostalgiaa. Soittolista soi viime vuosikymmenten hittejä ja liike laajenee balladeista kiihkeinä sykkiviin rytmeihin. Mutta tämä ei ole vain nostalgiamatka. Viimeiset hitaat on myös balladi luontokadosta. Metsissämme esiintyvät lajit, erilaiset symbioosit ja verkostot, jotka ovat riippuvaisia toisistaan, ovat uhanalaisia.

Esityksen duetoissa on käytetty sytykkeenä ympärillämme olemassa olevia symbiooseja, kuten esimerkiksi limanuljaskan ja kuusen symbioosi tai Leppäkertun ja vainopistiäisen. Yhtä käytetään kurkottamaan pidemmälle, toisesta imetään elämä, kolmannen annetaan kukoistaa. 

Peruskysymyksenä on ollut missämissämissä

Missä lähin nautinto
Missä lähin banaani
Missä rakkaus 
Missä toinen 
Missämissämissä

Kietoutua
Takertua 
Kuihtua 
Huojua
Lahottaa
Pariutua 
Tunkeutua 
Hajottaa
Kurottaa 
Lisääntyä
Tyhjentyä

Biot

Sari Palmgren on työskennellyt yli 20 vuoden ajan tanssitaiteilijana Suomessa ja kansainvälisesti. Palmgren on työskennellyt eri taiteilijoiden kanssa yhteistyössä eri näyttämöteosten, tanssielokuvan, immersiivisten ja paikkasidonnaisten esitysten, ja yhteisötanssin parissa. Palmgren on käsitellyt teoksissaan muun muassa ympäristöteemoja, ihmisen luontosuhdetta ja elämän kiertokulkua. Palmgren oli Zodiak – Uuden Tanssin keskuksen housekoreografina 2019-2021. Elokuussa 2023 hän aloitti Routa Companyn taiteellisena johtajana. www.saripalmgren.com

Routa Company on kajaanilainen nykytanssikeskus, joka mahdollistaa alueen ainoana nykytanssin ammattitoimijana tanssitaiteen tekemisen ja kokemisen Kainuussa. 20 vuotta toiminut Routa tuottaa teoksia, ylläpitää taiteilijaresidenssiä ja toteuttaa yleisötyötä. Roudan toiminta vaikuttaa alueellisesti, valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti. Routa on ottanut vahvan edelläkävijän roolin taidekentän työolojen kehittäjänä ja keskustelun avaajana, ja Roudan toimet tanssijoiden aseman kehittämiseksi on huomioitu valtakunnallisesti. 


Koreografia ja ohjausSari Palmgren yhdessä työryhmän kanssa
TanssijatKrista-Julia ArppoMinna KaaronenOlli LautiolaKaisa NiemiAlina Sakko
Valo- ja tilasuunnitteluTeo Lanerva
PukusuunnitteluSiru Kosonen 
Äänisuunnittelu ja sävellysJoonas Pehrsson
Tuotanto: Routa Company, Zodiak  – Uuden Tanssin keskus, Sari Palmgren & CO
EnnakkokuvatUupi Tirronen
Esityskuvat: Minna Hyvönen
Ensi-ilta: 28.11.2024, Seminaarin Taidekampus, Kajaani

KANTAESITYS