Zodiakin kevätkausi jatkuu koregrafi Sari Palmgrenin uuden teoksen Viimeiset hitaat esityksillä. Kysyimme Sarilta muutaman kysymyksen teoksen taustoista.
- Viimeiset hitaat sai ensi-iltansa viime marraskuussa, ja se myös juhlisti sinun 20-vuotistaiteilijajuhlaasi. Näetkö, että teoksessa on asioita, jotka tekevät siitä osuvan juhlateoksen?
Viimeiset hitaat -esitys jatkaa toiseuden ja luontosuhteen teemaa, jota olen käsitellyt eri tavoin eri esityksissä jo parikymmentä vuotta. Esityksessä on myös pieniä elementtejä, joita on ollut eri teoksissani vuosien varrella. Koen myös, että teoksen lavastuksen muodostava iso CD- ja DVD-metsä kertoo myös menneisyydestä ja arkistoista. Ihan konkreettisesti katosta roikkuu minunkin useita teostaltiointejani, erilaisia esittelylevyjä ja ekoja CD-levyjä joihin olen tanssinut.
Teoksen työryhmässä on taiteilijoita, joiden kanssa työskentely on jatkunut jo pitkään ja myös aivan tuoreita työkavereita. Näin pitää pystyä aina uudelleen oppia kuuntelemaan, kommunikoimaan ja avaamaan prosessia, mutta voi myös jatkaa ja syventää prosesseja jo vanhempien työkavereiden kanssa. Esimerkiksi esityksessä ovat tanssijoina Minna Kaaronen ja Krista-Julia Arppo, joiden kanssa olen tehnyt aiemmin töitä, Alina Sakko ja Olli Lautiola, joiden kanssa tehtiin nyt ensimmäistä kertaa töitä yhdessä, ja Kaisa Niemi, jonka kanssa tanssimme jo yli 27 vuotta sitten Tanssivintillä, sen jälkeen kurssikavereina Teatterikorkeakoulussa, ja olemme sukeltaneet moniin teosprosesseihin yhdessä.
- mistä tuli idea yhdistää nostalgiset balladit ja luontokatoon liittyvät teemat?
Esityksellä oli pitkään englanninkielinen nimi Last Dance. Se on myös Donna Summerin samanniminen kappale, joka alkaa slovarina, mutta loppuu vauhdikkaasti. Last Dance on jonkinlainen loppu, josta voi syntyä kiertokulun kautta jotain uutta. Tämä johdatti historiaan tutkimaan muita balladeja.
Suurin osa esityksen balladeista on häpeilemättömän kulutuksen aikakaudelta, josta monet arvot ovat edelleen yhteiskunnassa nähtävissä, ja valitettavasti juuri nyt hyvin näkyvästi. Silloin ”meistä” tuli ”minä”. Esityksessä on kaipuuta syvään yhteyteen ja kohtaamiseen, kuten monissa balladeissa. Pohdin myös kenelle nykypäivänä näitä lauluja laulettaisiin: jos balladeita ajattelee laulettuna viimeiselle lajinsa edustajalle, niin ne saavat uusia merkityksiä.
- teoksessa on paljon liikettä ja parityöskentelyä. Millaisen prosessin kautta teos on syntynyt?
Kaikki esityksen liike on syntynyt yhteistyössä tanssijoiden kanssa. Jokaisella esiintyjillä on myös oma historiansa, hahmonsa, tulevaisuutensa ja reittinsä esityksessä.
Esityksessä oli mukana paljon puhetta, mutta se on jäänyt pois, ja repliikkeinä toimivat nyt laulujen sanat. Mutta teksti on silti jollain tavalla läsnä esityksessä ja sisältyy liikkeeseen vaikkei sitä sanota enää ääneen.
Lähdimme liikkeelle eri lajeista ja niiden luonnossa olevista symbioosisuhteista. Jokaisen esityksessä nähtävän dueton taustalla on jokin luonnossa oikeasti tapahtuva symbioosisuhde. Itseäni ei niinkään kiinnosta virheetön parikontaktisuoritus, vaan ähräys, Se etteivät asiat mene niin kuin pitäisi. Myöskään arjessa toisen kanssa kaikki ei aina mene sulavasti ja virheettömästi niin kuin pitäisi. Teoksessa on parityöskentelyä, joka ei aina toimi, mutta jossa yhteyden hakeminen liikuttaa.