Uutiset 19.8.2013
Yonan esiintyminen Reddress: Unela -esityksessä on peruuntunut sairastumisen vuoksi. Yonan oli tarkoitus esiintyä yhdessä Jukka Perkon ja Samuli Kosmisen kanssa tänään maanantaina 19.8. klo 21.00 Pannuhallissa.
Jukka Perkon ja Samuli Kosmisen rinnalle…
Uutiset 12.8.2013
Koreografi Virva Talonen pitää kaksipäiväisen koetanssin 11.–12.9.2013 Helsingissä.
Talosen tulevassa teoksessa esiintyy viisi eri-ikäistä tanssitaiteilijaa ja nyt hän etsii 1980-luvulla syntynyttä naistanssijaa mukaan työryhmään. Teoksen ensi-ilta ja…
Uutiset 7.8.2013
Zodiak toteuttaa Helsingin kulttuurikeskuksen tuella Minun nimeni on -yhteisötaideprojektin Kannelmäen alueella syksyllä. Projektin aikana valmistetaan Kanneltaloon esitys, joka yhdistää tanssia, parkouria ja videotaidetta. Projektin lähtökohtana ovat…
Uutiset 7.6.2013
Zodiakin toimisto on kesällä kiinni 17.6.–4.8. Syyskauden ohjelmisto julkaistaan verkkosivuilla juhannukseen mennessä. Lomallakin on siis mahdollista käydä kurkkimassa mitä syksy tuo tullessaan! Painettu kausiesite ilmestyy heinäkuussa ja se postitetaan…
Uutiset 29.5.2013
Atelier Helsinki on osa pitkäkestoista taiteellista koetta, Inter-local Atelieria. Koe perustuu viiden kansainvälisen taiteilijan – Veli Lehtovaara ja Mikko Hyvönen (FI), Aron Blom (SE), Elisa Yvelin (FR), Stav Yeini (IL) – päätökseen työskennellä…
Uutiset 13.5.2013
Haemme pienen, osaavan asiantuntijatyöyhteisömme vakituiseksi jäseneksi
TOIMISTO- JA TUOTANTOASSISTENTTIA.
Assistentin monipuolisia ja vaihtelevia työtehtäviä ovat mm. asiakaspalvelu (puhelimitse ja sähköpostitse), asiakastietojärjestelmän päivitys…
Uutiset 10.5.2013
Zodiakin ja Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöhön kuuluva Reddress ottaa yleisön helmojensa syleilyyn 16.–20.8. Tapahtumapäivinä perjantaista tiistaihin Kaapelitehtaan Pannuhallissa nähdään kymmenen erilaista kokonaisuutta musiikkia, tanssia, puhetta ja…
Uutiset 2.5.2013
Koneen Säätiö on myöntänyt 170 000 euroa Zodiakin hankkeelle TALK – taidetta ja liikettä kielenopetukseen. Kolmevuotinen hanke liittyy Zodiakissa kehitettyyn monikieliseen työpajamenetelmään, joka yhdistää tanssitaiteen ja seitsemän eri kielen opiskelun…
Uutiset 24.4.2013
Elokuisten Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto on julkistettu tänään. Zodiakin ja Juhlaviikkojen yhteistyöhön kuuluvat muotoilija Aamu Songin suunnittelema Reddress sekä koreografi Maija Hirvasen taidekävelykierros Walkopolis.
Aamu Songin Reddress ottaa…
Uutiset 24.4.2013
Yleisö- ja arvostelumenestys Straightin äänisuunnittelija Tuuli Kyttälä on valittu ehdolle vuoden 2013 Ääni-Säde -palkinnon saajaksi. Perustelut kuuluvat seuraavasti:
”Esityksen äänisuunnittelu on poikkeuksellisen orgaaninen ja kokonaisvaltainen teos,…
Uutiset 10.4.2013
Huhtikuisen Ruutia!-festarin ohjelmistossa on palkitun koreografin ja tanssi-improvisaation kehittäjän Thomas Hauertin tuore lastenesitys Danse étoffée sur musique deguisée. Viime marraskuussa Belgiassa kantaesitetyssä teoksessa tanssijaa säestää pianisti…
Uutiset 2.4.2013
Ohjelmistovalinnoista vastaa Zodiakin taiteellinen johtaja Harri Kuorelahti yhdessä taiteellisen työryhmän kanssa. Päätöksistä ilmoitetaan hakijoille toukokuun loppuun mennessä sähköpostitse. Kiitos kaikille hakijoille!