Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kevään 2023 esitysohjelmisto koostuu kansainvälisestä Sivuaskel-festivaalista sekä kantaesitysohjelmistosta. Ohjelmistossa nähdään yhteensä viisi kantaesitystä sekä kuusi kansainvälistä vierailuteosta.
Kevään teoksissa muun muassa pohditaan ajan monitasoista olemusta, uskallaudutaan pimeän puolelle, antaudutaan tanssimisen riemulle, mietitään miten jakaa elämän järisyttävää voimaa sekä manataan haamuja. Esityksissä myös puhutaan suoraan yhteiskunnallisen muutoksen puolesta, ylitetään sukupuolten rajoja sekä käsitellään marginalisoitujen kehojen politiikkaa.
Sivuaskel-festivaali 2023, osa 2
Kansainvälisen Sivuaskel-festivaalin ohjelmisto täydentyy nyt neljällä teoksella.
Aiemmin julkistettujen Oona Dohertyn, Silvia Gribaudin ja Cullberg-ryhmän teosten lisäksi ohjelmistossa nähdään vierailuina teokset Berliinissä työskentelevältä singaporelaiselta koreografilta Choy Ka Failta, norjalais-jamaikalaiselta Harald Beharielta sekä Tukholmassa työskentelevältä yhdysvaltalaiselta Eleanor Baeurilta. Lisäksi festivaalilla nähdään kantaesityksenä koreografi Jenni-Elina von Baghin viimeinen teos ennen hänen siirtymistään Zodiakin taiteelliseksi johtajaksi.
Choy Ka Fain teoksessa Yishun is Burning kohtaavat shamanismi, voguing ja Singaporen pahamaineinen lähiö Yishun. Tanssin talon Pannuhallissa la 4.2. nähtävässä esityksessä singaporelaiset rituaalitanssit muuntuvat transsendenttiseksi queersooloksi.
Harald Beharien sooloteos Batty Bwoy syleilee mustaa queeriyttä käsitteleviä kerrostuneita narratiiveja ja hyökkää niitä vastaan. Zodiak Stagella nähtävä esitys käsittelee pelkoa, joka kohdistuu perversseinä ja poikkeava pidettyihin queer-kehoihin, mutta tekee sen lähtemällä liikkeelle leikistä ja halusta.
Eleanor Bauerin ja muusikko Chris Peckin ideoiman ja juontaman “talk shown” BAUER HOUR & PECK A SEC jokainen esitys on ainutlaatuinen, ja ne valmistellaan ja improvisoidaan kulloisenkin ajan, paikan, vieraiden ja kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Esitykset kolmena festivaali-iltana Kaapelitehtaan Konttori -kahvilassa.
Festivaalin kotimaisena kantaesityksenä nähdään Zodiak Stagella Jenni-Elina von Baghin uusi ryhmäteos As time goes by. Esityksessä traaginen ja koominen puristuvat yhteen toistensa vastakohtina. As time goes by tarkastelee aikaa monitahoisena kysymyksenä sekä tuo samalla näkyväksi ihmiskehon monikerroksellisuuden ja sen vuorovaikutuksellisuuden ympäristönsä kanssa.
As time goes by valittiin alunperin jo syksyllä 2020 vuoden 2022 ohjelmistoon, mutta pandemian aikatauluihin synnyttämän dominoefektin johdosta sen ensi-ilta toteutuu vasta nyt. Teoksen esitysperiodi on poikkeuksellisesti myös kaksiosainen: teos nähdään Sivuaskelella kolme kertaa minkä jälkeen se saa toukokuussa seitsemän lisäesitystä.
Kevään 2023 kantaesitykset
Zodiakin kevään ohjelmistoon kuuluu kaksi Tanssin talossa nähtävää kantaesitystä.
Palkitun tanssitaiteilija ja musiikintekijä Elina Pirisen pitkään odotettu uusi sinfoninen suurteos Mortal Tropical Dances täyttää toukokuun alussa Tanssin talon suuren näyttämön sisäisen tropiikkimme erikoistansseilla, hurjalla livemusiikilla sekä lumoavilla väreillä ja tuoksuilla.
Kansainvälisen seitsemän tanssijan ja 11 musiikin eri aloilta tulevan muusikon esittämä teos toteutuu Tanssin talon, Zodiakin ja Norjan kansallisen nykytanssiryhmän Carte Blanchen yhteistuotantona. Mortal Tropical Dances on myös osa Tanssin talon SPARKS-hanketta.
Tanssin talon Pannuhallissa saa toukokuussa puolestaan ensi-iltansa koreografi Sonya Lindforsin uusi teos ONE DROP. Teos on länsimaisen näyttämön ruumiinavaus, haamujen manaus ja operetti. ONE DROP jatkaa Lindforsin teossarjaa, joka käsittelee valtaa, representaatiota ja mustan kehon politiikkaa. Esitykset Pannuhallissa 6.–16.5.
Zodiak Stagella nähdään Jenni-Elina von Baghin teoksen lisäksi kaksi kantaesitystä.
Sanna Blennowin ja Mikko Niemistön uusi yhteisteos SOMETHING AND NOTHING ABOUT DARKNESS on uni arkisen toiston hylkäämisestä, ehdotus sulautumisesta ja limboon katoamisesta. Esitys syleilee tyhjyyttä ja eläintä sisällämme, ja uskaltautuu pimeälle puolelle. Hikinen duetto nähdään Zodiak Stagella helmi-maaliskuun taitteessa.
Maaliskuun 22. päivä saa ensi-iltansa Mia Jaatisen ja työryhmän RIEHA, kollektiivisen riehaantumisen ruumiillinen juhla. Esitys jytisee, pauhaa ja ohjaa esiintyjäjoukkiota kohti hurmoksellista ruumiillisuuden tilaa. RIEHAn esiintyjiä yhdistää pitkäjänteinen yhteistyö Kinetic Orchestra -nykytanssiryhmässä. Teos on Zodiakin ja Kinetic Orchestran yhteistuotanto.
Katso koko ohjelmisto osoitteesta www.zodiak.fi/ohjelmisto.
Sivuaskel-festivaali 2023
Jenni-Elina von Bagh: As time goes by. Esitykset festivaalilla to–la 2.–4.2. Zodiak Stage.
Choy Ka Fai: Yishun is Burning. Esitys la 4.2. Tanssin talo, Pannuhalli.
Oona Doherty: Navy Blue. Esitys ke 8.2. Tanssin talo, Erkko-sali.
Eleanor Bauer & Chris Peck: BAUER HOUR & PECK A SEC. Esitykset ke–pe 8.–10.2. Kaapelitehtaan Konttori.
Harald Beharie: Batty Bwoy. Esitykset to & la 9. & 11.2. Zodiak Stage.
Silvia Gribaudi: Graces. Esitykset pe-la 10.–11.2. Tanssin talo, Pannuhalli.
Cullberg / Jefta van Dinther: On Earth I’m Done: Mountains. Esitys la 11.2. Tanssin talo, Erkko-Sali.
Festivaalin ohjelma täydentyy tammikuussa. Luvassa esitysten lisäksi keskusteluja, elokuvia, työpajoja ja klubeja.
Kevään 2023 kantaesitykset
Sanna Blennow & Mikko Niemistö: SOMETHING AND NOTHING ABOUT DARKNESS. Esitykset 23.2.–7.3. Zodiak Stage.
Mia Jaatinen & työryhmä: RIEHA. Esitykset 22.3.–4.4. Zodiak Stage. Yhteistuotanto Zodiak, Kinetic Orchestra.
Elina Pirinen: Mortal Tropical Dances. Esitykset 5.–14.5., Tanssin talo, Erkko-sali. Yhteistuotanto Tanssin talo, Zodiak, Carte Blanche Norway.
Sonya Lindfors: ONE DROP. Esitykset 6.–16.5. Tanssin talo, Pannuhalli. Yhteistuotanto Zodiak, UrbanApa.
Jenni-Elina von Bagh: As time goes by. Esitykset 11.–24.5. Zodiak Stage.